

Viikko
Kuukausi
6kk
Virkiän puolustaja Tomi Niku (nro 15) on ottanut vastuuta maalinteosta ja onnistuikin kerran sekä vieraissa että kotona.
Pasi Suokko / APOLLO PHOTO
Maria Kylmäluoma ja Leena Rissa niityntekijöille tyypillisessä työasennossa. Kasvukauden alkaessa poistetaan juurakoita sekä niitylle kuulumattomia kasveja kuten jättibalsamia. Niityn perustamisen voi aloittaa syksylläkin.
Jussi Lähde
Lotta Nivukoski (oik.) suunnisti Posiolla D20-sarjan SM-pitkän matkan hopealle ja Sini Hietala saman sarjan seitsemänneksi.
Pirjo Lastikka ja hänen saksanpaimenkoiransa Mutteri sijoittuivat kolmanneksi saksanpaimenkoirien suojelun SM-kilpailussa. Kolmossija toi kaksikolle paikan lokakuussa Sloveniassa järjestettäviin MM-kilpailuihin.
Hirsirakennusten siirtämisen perinne sai oman diplominsa Säätytalolla. Diplomien vastaanottajina olivat Aila Nieminen Seurasaarisäätiöstä, Jari Vesanen Talonpoikaiskulttuurisäätiöstä ja Johanna Ikola Lapua-Seurasta. Kuvassa myös tiede- ja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitie.
Sivistysjohtaja Mika Kamunen on esitellyt Lapuan kouluverkkovalmistelua useaan otteeseen. Tässä hän kertoo valmistelun taustoista ja vaihtoehdoista Alajoki-salissa järjestetyssä yleisötilaisuudessa.
Lapuan kaupunginvaltuustolla oli eilen kiihkeä kokous kouluverkosta. Asia palautui valmisteluun.
Viksun Cikka otti nimiinsä viisivuotiaiden tammojen Villimiehen tammakilpailun.
Viidesluokkalaiset Ann-Sofia Hämäläinen ja Sampo Kankaanpää ottavat soittimet esille ja valmistautuvat musiikkiopiston vaskipuhallinsoittimien opettaja Mika Maran kanssa musiikkitunnille. Kuva: Minna Vainionpää
Jorma Kallio ja Mikko Kymäläinen esittelevät Lapuan tuomiokirkkoseurakunnalle myönnettyä ympäristödiplomia. Kuva: Minna Ylimäki-Hemminki
Kaisu Hildénin Reputus -näyttely löytyy heti vasemmalta kirjaston puolelle saavuttaessa. Kuva: Roosa Tynjälä
Lapualaisuus näkyy Annalan taiteessa, erityisesti tässä teoksessa. Maalaus on yksi viimeisistä valokuvista, jossa serkukset seisovat sukunsa pellon reunalla. Heidän jalkansa ovat vihreät, sillä he ovat juurtuneet omille mailleen, vaikka näyttäytyvätkin kovina jätkinä maailman edessä. Kuvat: Roosa Tynjälä
Lapuan Sininauha ry täyttää tulevan syksyn aikana 35 vuotta. Kuva: Roosa Tynjälä
Antti Ala-Talkkari on seurannut Hellanmaan kylän elämää vuosikymmenien ajan. Hän pitää koulua tärkeänä osana kylän elinvoimaa. Koulun lakkauttamisen vaikutukset alkavat näkyä mainehaittana jo ennen mahdollista päätöstä. Arkistokuva Minna Vainionpää
Hellanmaan koulu on yksi lakkautettavien koulujen listassa. Siellä oppilasmäärä on ollut 2025-2026 29 ja ennusteen mukaan se laskisi 26:een oppilaaseen lukuvuonna 2026-2027. Kuva: Minna Vainionpää
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Harri Seppälä on kahdeksan alakoulun ja niille kahdeksan vuoden työrauhan kannalla. Hänen mukaansa pidempi aikajänne toisi kouluverkkoon vakautta.
Arkistokuva Minna Vainionpää
Vesitornin jalka on jatkuvasti alttiina sään ja kosteuden aiheuttamalle rasitukselle. Kuva: Anne Halmesmäki
Etappi sulkee Lapualla seitsemän keräyspistettä. Yksi niistä on Poutun koulun alueella sijaitseva ekopiste. Kuva: Minna Vainionpää
Ompelupiiri 1961. Opettaja Kerttu Saarinen toinen oikealta. Kädentaidoilla on ollut kansalaisopistossa vahva rooli koko 70 vuoden ajan.
Paneelikeskustelussa kansalaisopiston rehtori Mari Takamaa (vas.), kaupunginjohtaja Satu Kankare, kansalaisopistojen liiton pj Sannasirkku Autio, Lapuan Sanomien päätoimittaja Marianne Lähde ja Suomen Kotiseutuliiton toiminnanjohtaja Teppo Ylitalo.
Suomen kotiseutuliiton toiminnanjohtaja Teppo Ylitalo luennoi kansalaisopiston juhlassa.
Lankilantien uuden sillan nauhanleikkuussa kaupunginjohtaja Satu Kankare ja tiekunnan puheenjohtaja Lasse Ala-Kojola.
Virkiän nuori yleisurheilujoukkue juhli Seuracupin finaalissa pronssia. Joukkue ylsi kolmen parhaan joukkoon jo toisena vuonna peräkkäin. Kuva: Maria Välimäki
Suomen mestari Kaarle Paakkari ja SM-hopeaa saavuttanut Peppiina Kangas päättivät kiihdytyskauden omalta osaltaan menestyksekkäästi.
Virkiän miesten jääkiekkojoukkueen valmennuksesta vastaavat tällä kaudella Janne Ikola, Pekka Romppanen ja Joshua Kossila.
Jani Latvala
Lapuan hiippakunnan piispana pitkään toiminut Jorma Laulaja on kuollut tämän viikon tiistaina 85 vuoden ikäisenä. Lapuan Sanomien arkistokuva.
Kanttorit Juliaana Kellokoski ja Hannele Mehtälä toivovat laulajia mukaan tuomiokirkon 200-vuotisjuhlavuoden projektikuoroon.
Piirikuvernööri Suvi Lindén sekä Kiviristin Rotarit ja Alavuden Rotarit Lapuan Rotaryklubin vieraana.
Kuvassa Lotta Finstorp ja Anneli Jäätteenmäki luovuttavat ansiomitalia Ruotsin kuninkaalle Kaarle VXI Kustaalle.
Lisa Björk
Kirkonpellon Pallokerhon koko joukkue oli mukana luovuttamassa shekkiä Virkiän jaoston varapuheenjohtajalle Henri Kerolle. Lahjoitus kattaa neljän nuoren jalkapalloilijan harrastusmaksut.
Jaana Ranta-aho sekä Timo Hopeavuori olivat esiintymässä Helmen festareilla Esperi Koti Helmen pihassa.
Suomen Kylien puheenjohtaja Arto Pirttilahti tutustui perjantaina Leppäsen kyläkauppaan tehden lopuksi pikku ostokset. - Onpa hieno systeemi, hän kehui saatuaan maksutapahtuman hoidettua. Kuvat: Marianne Lähde