Näi­nä ai­koi­na on sil­miin kat­so­mi­nen tul­lut en­tis­tä tär­ke­äm­mäk­si. Kau­pas­sa sitä yrit­tää tii­rail­la et­tä kuka siel­lä mas­kin ta­ka­na on­kaan, jos ei ole tu­tun olois­ta tak­kia yl­lä. Nau­ru­ry­pyt ovat nous­seet ar­voon ar­vaa­mat­to­maan, kun hy­myä ei enää hel­pos­ti tun­nis­ta. Sitä on yk­si jos toi­nen­kin kai­va­nut taas rip­si­vä­rin esiin, jos ai­em­min ul­koi­lu­meik­ki koos­tui huu­li­pu­nan tahi -ras­van si­pai­sus­ta (pois se mi­nus­ta, en iki­nä eh­di mi­hin­kään meik­kaa­maan, poik­keuk­sia pari ker­taa vuo­des­sa).

Kas­vo­mas­ki peit­tää puo­let kas­vois­ta, ku­ten Bat­ma­nin naa­mio – puo­li se on ylä­puo­li­kin. Ja vaik­ka kas­vo­mas­kin tar­koi­tus on en­si­si­jai­ses­ti suo­ja­ta mui­ta ih­mi­siä mas­kin kan­ta­jan mah­dol­li­sil­ta vi­ruk­sil­ta, se toi­mii myös vä­hän ku­ten Bat­ma­nil­la, naa­mi­oi käyt­tä­jän­sä niin et­tä ei heti tun­nis­ta. Täs­tä tu­li­kin mie­leen, et­tä käyt­tää­kö­hän Bat­man kas­vo­mas­kia?

Ta­kai­sin rai­teil­le, meil­lä kai­kil­la on omat naa­mi­om­me myös il­man kas­vo­mas­kia. Toi­sil­la on pa­rem­pi po­ke­ri­naa­ma kuin toi­sil­la. Me em­me voi tie­tää mitä mui­den aja­tuk­sis­sa liik­kuu, nä­em­me vain kas­vo­jen il­meet, kuu­lem­me sa­nat ja to­te­am­me teot. Jos­kus omat aja­tuk­set pyö­ri­vät val­ta­vaa hul­lun­myl­lyä, te­ke­mät­tö­mät asi­at vai­vaa­vat, asi­at ah­dis­ta­vat, mut­ta sil­ti toi­sen ih­mi­sen ta­va­tes­sa kas­voil­le nou­see iloi­nen hymy ja ke­vyt ju­tus­te­lu läh­tee käyn­tiin.

On ih­mi­siä jot­ka ku­vai­le­vat ole­van­sa kuin avoi­mia kir­jo­ja, mut­ta tämä ver­taus ei mie­les­tä­ni toi­mi. Kos­ka jos avaat kir­jan ja luet au­ke­a­man, et sinä tie­dä mur­ha­si­ko toh­to­ri Mus­ta­pip­pu­rin rou­va Val­ko­pe­su kir­jas­tos­sa re­vol­ve­ril­la vai ei. Kir­ja täy­tyy lu­kea alus­ta lop­puun ja sii­hen ku­luu ai­kaa, ku­ten myös sii­hen, et­tä op­pii tun­te­maan ih­mi­sen.

Omat lap­set op­pii tun­te­maan pa­rem­min, hei­dän mu­ka­naan kun kul­kee alus­ta läh­tien (ja toi­si­naan nä­kee myös yl­lät­tä­vän tu­tun olois­ta käy­tös­tä, kuin pei­liin kat­soi­si). Mut­ta mis­tä tun­net hen­ki­lön joka vie­rel­lä­si kul­kee? Puo­li­son, ys­tä­vän? Tä­hän rak­kaat ih­mi­set aut­taa kom­mu­ni­kaa­tio, se, et­tä ker­rot mitä tun­net ja kuun­te­let kun toi­nen ker­too (kuun­te­lu­tai­dos­ta pu­huin­kin jo ai­em­min elo­kuus­sa, löy­tyy yhä La­pu­an Sa­no­mien ko­ti­si­vuil­ta mi­kä­li olet eh­ti­nyt val­ki­an­vi­rik­si pai­kal­lis­leh­te­si lait­taa). Kom­mu­ni­kaa­tio aut­taa myös tun­nis­ta­maan kaup­pa­reis­sul­la kas­vo­mas­kein naa­mi­oi­tu­neet tut­ta­vat. Pa­riin ot­tee­seen olen­kin ky­säis­syt et­tä ku­kas se siel­lä mas­kin ta­ka­na on­kaan, hei vaan!

Naa­mi­oi­tu­mi­sis­ta pu­heen ol­len, sain kor­vii­ni tie­don, et­tä use­am­mat ih­mi­set ovat poh­ti­neet mil­tä ko­lum­nis­ti näyt­tää ihan ta­val­li­se­na. Ja kun et­te il­mei­ses­ti us­ko et­tä ihan nor­maa­lis­ti­kin vään­te­len naa­maa­ni (vään­te­len vään­te­len!), niin päi­vi­te­tään nyt sit­ten ko­lum­nis­tin naa­ma­tau­lu niin et­tä suu on nä­tis­ti kiin­ni. Tu­lee oi­kea mää­rä har­mai­ta hiuk­sia ja nau­ru­ryp­py­jä­kin sit­ten, niil­lä pa­huk­sil­la kun on tai­pu­mus li­sään­tyä vuo­si vuo­del­ta.

Ter­veh­di­tään jos tun­nis­te­taan!

Ire­na Ul­vi­nen
Vih­reä fe­mi­nis­ti
La­pu­an lai­dal­ta