La­pu­a­lais­syn­tyi­nen psy­ko­lo­gi Lii­sa Kel­ti­kan­gas-Jär­vi­nen on ol­lut vii­me kuu­kau­si­na pal­jon esil­lä. Hä­nen vies­tin­sä on karu: yl­ti­öyk­si­löl­li­syys ja lii­al­li­nen va­lin­nan­va­paus ovat teh­neet meis­tä it­sek­käi­tä ja on­net­to­mia.

Ti­lan­ne on pa­ra­dok­saa­li­nen. Me olem­me elä­neet vuo­si­kau­sia ve­lak­si ja siir­tä­neet las­ku­jam­me lap­siem­me mak­set­ta­vak­si, mut­ta sil­ti va­li­tam­me, mik­si juu­ri mi­nun pi­täi­si osal­lis­tua yh­tei­sen ta­lou­den ta­sa­pai­not­ta­mi­seen.

Meil­lä on enem­män mah­dol­li­suuk­sia kuin kos­kaan, mut­ta sii­tä huo­li­mat­ta moni tun­tee, et­tä oma elä­mä ei ole mie­le­käs­tä tai mer­ki­tyk­sel­lis­tä. Pa­haa oloa tur­ru­te­taan esi­mer­kik­si päih­teil­lä ja pe­leil­lä tai meuh­kaa­mal­la so­mes­sa.

Kel­ti­kan­gas-Jär­vi­nen osuu va­li­tet­ta­van oi­ke­aan: meis­tä ai­kui­sis­ta on tul­lut iso­ja lap­sia.

Ta­sa­val­lan pre­si­dent­ti aset­ti vii­saas­sa uu­den­vuo­den­pu­hees­saan kol­me yh­teis­tä ta­voi­tet­ta: rau­ha, kas­vu ja vä­lit­tä­mi­nen. Esi­mer­kik­si maa­il­man­po­li­tii­kan mur­ros ja Han­nes-myrs­ky osoit­ta­vat konk­reet­ti­ses­ti, et­tä vali va­lin si­jaan me tar­vit­sem­me väli vä­liä.

La­pu­al­la on to­teu­tet­tu jo mon­ta vuot­ta Vah­vuu­te­na vä­lit­tä­mi­nen -kam­pan­jaa, jota kan­nat­taa il­man muu­ta jat­kaa ja sy­ven­tää. Tien­var­si­kylt­ti ju­lis­taa: La­pua Y U. Mut­ta mikä ja kuka on se La­pua, joka tyk­kää si­nus­ta ja mitä se sil­loin te­kee?

Jo­tain vä­hem­män kau­nis­ta täs­tä ajas­ta ker­too se, et­tä me olem­me suu­rel­ta osal­ta ul­kois­ta­neet vä­lit­tä­mi­sen val­ti­ol­le ja kun­nil­le, jot­ka mit­taa­vat sitä vi­ra­no­mais­suo­rit­tei­den mu­kaan. Mitä vä­hem­män on­gel­ma­ta­pauk­sia ja mitä enem­män ja­et­tua ra­haa, sitä enem­män vä­lit­tä­mis­tä. Lo­gii­kan on­gel­ma on il­mi­sel­vä.

Sik­si kun­nal­le ei rii­tä, et­tä se luo mah­dol­li­suuk­sia tai täyt­tää kun­ta­lain mää­räyk­set. Sen täy­tyy myös vä­lit­tää ja huo­leh­tia asi­oi­den to­teu­tu­mi­ses­ta.

En­ti­nen esi­mie­he­ni Esa Hon­ki­mä­ki Van­hal­la Pau­kul­la to­teut­ti tätä hie­nol­la ta­val­la. Hän ta­pa­si sa­noa, et­tä jos joku asia ei kau­pun­gil­la kuu­lu­nut jol­le­kin muul­le, se kuu­lui hä­nel­le.

Lop­pu­jen lo­puk­si La­pua on jo­kai­nen meis­tä. Ja pal­jon enem­män kuin ju­lis­tuk­sia, vä­lit­tä­mi­nen on te­ko­ja. Pelk­kä toi­sen huo­maa­mi­nen tai mu­kaan pyy­tä­mi­nen mer­kit­see pal­jon.

Mi­tä­pä siis jos tä­nään soit­tai­sit jol­le­kin, jol­le ei vält­tä­mät­tä ku­kaan muu soi­ta? Tai kä­vi­sit jon­kun luo­na ky­läs­sä, niin kuin en­nen käy­tiin?

Huo­mi­oi­mi­sen li­säk­si kyse on myös ra­jois­ta. Sa­mal­la kuin me ai­kui­set olem­me Kel­ti­kan­gas-Jär­vi­sen mu­kaan taan­tu­neet lap­sik­si, louk­kaan­num­me sy­väs­ti, jos joku ojen­taa mei­tä. Ja vie­lä pa­hem­paa on, jos joku vie­ras us­kal­taa huo­maut­taa mei­dän lap­si­am­me epä­a­si­al­li­ses­ta käyt­täy­ty­mi­ses­tä.

Sil­ti niin saa ja pi­tää teh­dä. Yh­tei­set sään­nöt ovat kai­ken yh­des­sä toi­mi­mi­sen pe­rus­ta, ei­kä nii­tä voi pol­kea vain sen ta­kia, et­tä me it­se ole tar­peek­si kyp­siä nou­dat­ta­maan nii­tä.

Oli sit­ten kyse lap­sis­ta, ai­kui­sis­ta tai val­ti­oi­den joh­ta­jis­ta.

Tep­po Yli­ta­lo