Me Van­han Pau­kun toi­mi­jat ko­koon­nuim­me po­ru­kal­la ke­vääl­lä miet­ti­mään, mitä kek­si­tään tu­le­vak­si vuo­dek­si. Koti pul­pah­ti mie­leen, mitä kaik­kea sii­hen liit­tyy. Niin­pä ”Koti” on Van­han Pau­kun lu­ku­vuo­den tee­ma ja se näyt­täy­tyy eri ta­voin.

Van­has­sa Pau­kus­sa voit har­ras­taa, opis­kel­la, osal­lis­tua ja naut­tia kult­tuu­ris­ta kai­kin ais­tein. Kult­tuu­ri on iso osa hy­vin­voin­tia. Se vir­kis­tää kii­rei­sen ar­jen kes­kel­lä sekä li­sää voi­ma­va­ro­ja. Har­ras­tuk­ses­ta on kiva pa­la­ta ko­tiin hy­vän mie­len kera. Ita­li­an kurs­si, nik­ka­roin­ti, kah­va­kuu­la tai joku muu har­ras­tus. Kaik­ki opit kar­tut­ta­vat tie­to­ja ja tai­to­ja, joi­ta ot­taa käyt­töön. Kir­jas­tos­ta­kin saa apu­ja mo­neen, ku­ten ko­din kaa­ok­sen ke­syt­tä­mi­seen vaik­ka­pa Ma­rie Kondõn op­pien mu­kaan ja elä­mä ko­to­na hel­pot­tuu ta­va­ra­pal­jout­ta kar­sies­sa. Jär­jes­te­ly­a­si­an­tun­ti­jal­le oli­si tar­vet­ta ko­deis­sa kuin ko­deis­sa.

Kan­nat­taa käy­dä tu­tus­tu­mas­sa Van­haan Pauk­kuun ja sen mo­ni­puo­li­siin pal­ve­lui­hin. Tu­tus­tu jo­hon­kin uu­teen, mitä et ole ai­em­min huo­man­nut ko­keil­la. Kult­tuu­ri­pal­ve­lui­den li­säk­si ko­ti­kun­nas­sam­me on run­saas­ti mah­dol­li­suuk­sia har­ras­taa lii­kun­taa oh­ja­tus­ti, po­ru­kal­la, seu­ras­sa tai ret­keil­lä per­heen kans­sa luon­nos­sa ja tal­vel­la si­va­koi­da hy­vin hoi­de­tuil­la la­duil­la.

Meil­lä on mon­ta syy­tä ol­la yl­pei­tä. Koti -sa­naa käy­te­tään mo­nes­sa yh­tey­des­sä, mikä osoit­taa sen, kuin­ka tär­keä paik­ka koti on, kuin­ka mer­kit­tä­vä asia, mo­ni­mer­ki­tyk­si­nen ja ra­kas sana se on. Ko­ti­maa, ko­ti­seu­tu, ko­ti­kun­ta, ko­ti­paik­ka, ko­ti­ta­lo, ko­ti­pe­sä, koti-ikä­vä, ko­tiin­päin, ko­ti­mat­ka, ko­tiin­läh­tö.

Pe­sä­pal­los­sa ko­tiut­ta­ja yrit­tää lyö­dä vas­tus­ta­mat­to­man lyön­nin, jol­la ete­ni­jä pää­see juok­se­maan ko­ti­pe­sään. Jos pe­leis­sä tu­lee tiuk­ka paik­ka, pää­dy­tään ko­tiu­tus­lyön­ti­kil­pai­luun. Ko­tiin on kii­re, var­sin­kin jos mie­lii saa­da pe­lis­tä voi­ton. Se­hän se har­mit­ti, kun pyö­re­än kir­kon pi­tä­jän­jouk­kue hä­vi­si tois­sa­päi­väi­sen ot­te­lun­sa. Ko­ti­kent­tä­e­tu on tä­nään tar­jol­la tätä kir­joit­ta­es­sa, jo­ten saas näh­dä mi­ten käy.

Ei pers­ku­ta, ei tämä etä­työs­ken­te­ly ko­to­na ole ai­na niin help­poa. Voi tul­la kai­ken­lai­sia häi­ri­ö­te­ki­jöi­tä = lem­mik­ki tai muut per­heen­jä­se­net hää­rää­vät ym­pä­ril­lä, näl­kä­kin tu­lee ja lou­nas­ruo­kai­lu on vie­lä huo­nom­mal­la to­lal­la kuin töis­sä. Ei­kä er­go­no­mia ole ihan mal­lil­laan, pu­hu­mat­ta­kaan muis­ta vas­tuk­sis­ta ku­ten sii­tä, et­tä etä­työ­läi­nen unoh­taa oh­jel­man sa­la­sa­nan. Ha­jul­la ol­tiin, mut­ta jo­kin pie­ni vir­he oli sa­la­sa­nas­sa, et­tei se toi­mi­nut. Eri ym­pä­ris­tös­sä kun ol­laan, niin me­ne­vät heti pas­mat se­kai­sin. Eh­kä­pä en vä­hään ai­kaan pidä etä­työ­päi­vää ko­to­na, vaik­ka koti ra­kas paik­ka on­kin. Mut­ta kyl­lä­pä tuli voit­ta­jan fii­lis, voit­to ko­tiin niin sa­no­ak­se­ni, kun sain tä­män ko­lum­nin kir­joi­tet­tua.

Kä­ve­lep­päs ke­ve­äs­ti ker­ran­kin kir­jas­toon ko­dik­kaa­seen, ko­kei­le kan­taa ko­tiin kas­sil­li­nen ko­ti­mai­sia kau­no­kir­jo­ja, ko­to­sal­la kiva kat­sel­la kir­jan kan­si­ku­vaa, ku­vi­tel­la kai­ken­lais­ta kai­na­los­sa ka­ve­rin, kup­pi kuu­maa kou­ras­sa ko­to­na.

Päi­vi Pip­po­la
Kir­jas­to­toi­men­pääl­lik­kö