Viikko
Kuukausi
6kk
? Viikon kysymys ?
Lapuan kaupungin kulttuuripalvelut huomioi viime kesäkuussa Kosolan talon ammattitaidolla tehdyn kunnostustyön. Kaupunki palkitsi yrittäjä Jari Vesasen ansiokkaan työn ”Vuoden 2022 lapualainen kulttuuriteko” -tunnustuksella.
Kosolan talolla on ikää 160 vuotta, tuolle jaksolle mahtuu monenlaista historiaa. Kosolan talo on selvä näyttö, että hirsitalo kestää ajassa, jos vain katto pitää vettä. Tällainen remontointi ei ole halpaa, oma arvioni on, että Jarilta on kulunut ainakin miljoona euroa talon kunnostukseen. Pidän tällaista vanhan rakennusperinteen säilyttämistä tärkeänä, kaupunkikin pitää sitä tärkeänä palkitessaan työn.
Puukoulun kohtalon kanssa on painittu jo vuosia. Sitä suunnitellaan purettavaksi. Keskuskoulun nykyinen välituntipiha, 5300 m2, on juuri tuon rakennuksen rakennusalan, 300 m2, verran liian pieni. Näin on uutisoitu. Pihan pieneksi arviointi vaikuttaa noiden lukujen valossa tekemällä tehdyltä. Hirsinen koulurakennus on enemmän mahdollisuus elävöittää välituntipihaa ja sen toimintoja kuin haitta. Tarvitaan idea ja suunnittelu, niin välitunnin vietto alkaa sujua entistä paremmin.
Rakennusperinteen säilyttäminen ja vanhojen rakennusten kunnostaminen kuuluu myös julkiselle omistajalle. Yksityiset voisivat niitä sitten palkita kunniakirjoin. Hautasen kauppiaan talo lienee viimeisin kaupungin kunnostama hirsirakennus yli 20 vuoden takaa.
Vähän terveen hirsirakennuksen purkamista parempi tapa toimia, olisi siirtää kehityksen tiellä oleva talo erityiseksi perinnealueeksi kaavoitetulle tontille. Seinäjoen Ylistaron Kitinojalla on tällainen alue ja siellä on ainakin kaksi siirrettyä taloa. Perinteen vaaliminen on kulttuuria ja kulttuuri lisää ihmisten kiinnostusta muuttaa kuntaan puhumattakaan matkailullisen tuotteistamisen antamista monista mahdollisuuksista.
Me tarvitsemme nykyistä kulttuuriystävällisempää julkista kiinteistöpolitiikkaa ja perinteitä kunnioittavampia luottamushenkilöitä, emme voi tuudittautua siihen, että vain yksityiset kunnostavat ja pitävät perinnerakennukset yllä.
Martti Kaunismäki
? Viikon kysymys ?
? Viikon kysymys ?