Oli­pa ker­ran poi­ka, joka kat­se­li maa­il­maa avoi­min sil­min. Kut­su­taan hän­tä nyt vaik­ka Jor­mak­si. Kai­kes­sa, mi­hin Jor­ma kat­soi, näki hän iloa ja kau­neut­ta. Kat­se oli ai­na eteen­päin­me­ne­vä ja hän oli kiin­nos­tu­nut mo­nen­lai­sis­ta eri asi­ois­ta. Yleen­sä ne liit­tyi­vät mui­den kat­son­ta­kan­nal­ta hum­puu­kiin. Ar­ki­päi­väi­set asi­at ei­vät Jor­maa ole kos­kaan kiin­nos­ta­neet.

Yleen­sä ih­mi­set kai­paa­vat ar­kea, ja sen mu­ka­na tuo­mi­aan ar­ki­päi­väi­siä asi­oi­ta. Ru­tii­ne­ja, ai­ka­tau­lu­ja, jo­tain mikä pi­tää elä­män ka­sas­sa. Jor­ma on eri­lai­nen. Hän on se­koi­tus Uu­no Tur­ha­pu­roa, Sulo Vi­le­niä sekä lei­kat­tua kol­li­kis­saa. Näi­tä kaik­kia yh­dis­tää elä­mäs­tä naut­ti­mi­nen ja ar­kis­ten asi­oi­den vält­te­ly. Hän­tä voi­daan sa­noa lais­kak­si, tai­vaan­ran­nan­maa­la­rik­si, mut­ta to­del­li­suu­des­sa Jor­ma on ah­ke­ra, sil­loin kun asi­at ja teh­tä­vät on ovat mie­len­kiin­toi­sia. Tal­koo­työ on hä­nel­lä ve­res­sä, lä­heis­ten mie­les­tä jopa lii­ak­si­kin. Hän­tä jopa hy­väk­si­käy­te­tään tie­tys­sä mää­rin, mut­ta Jor­man mie­les­tä mis­sio on tär­kein.

Jor­man elä­mä voi­daan ja­kaa kol­meen ka­te­go­ri­aan.

1. Touk­ka­vai­he. Ute­li­as, mut­ta sil­ti ar­ka nuo­ruus, jon­ka lop­pu­vai­hees­sa Jor­mas­ta al­kaa kuo­riu­tua Jor­ma.

2. Ku­kois­tus­kau­si. Jor­ma huo­maa, et­tä hä­nel­lä on joi­tain lah­jo­ja, joil­la hän pys­tyy eh­kä elä­mään il­man ar­kea. Kui­ten­kin, pe­ru­san­ke­a­na, poh­ja­lai­se­na ta­pak­ris­tit­ty­nä, hän ei us­kal­la vie­dä mis­si­o­taan täy­sil­lä eteen­päin, vaan hän yrit­tää esit­tää, et­tä ar­ki­set asi­at kiin­nos­ta­vat hän­tä. Hän yrit­tää miel­lyt­tää kaik­kia. Tämä tu­lee ole­maan hä­nen elä­män­sä suu­rin vir­he.

3. Lop­pu­liu­ku, il­man jar­ru­ja. Jor­ma huo­maa vir­heen­sä ja yrit­tää kor­ja­ta sitä vää­rin. Hän me­net­tää hal­lin­nan ja sot­keu­tuu omaan näp­pä­ryy­teen­sä, kun­nes luo­vut­taa ja an­taa vir­ran vie­dä.

Mitä Jor­mal­le ta­pah­tui? Jos­sain Ku­kois­tus­kau­den ja Lop­pu­liuún vä­lis­sä is­ki ar­ki. Ar­ki on pa­hin­ta, mitä hä­nen­lai­sel­leen voi ta­pah­tua. Jor­ma ei ha­lua kuu­lua mi­hin­kään jär­jes­tel­mään, hän ei ha­lua si­sään­kir­jau­tua mi­hin­kään. Kos­ka hän kui­ten­kin jou­tuu niin te­ke­mään, Jor­man ky­näs­tä lop­puu lyi­jy. Hän vai­puu ka­ta­to­ni­seen ti­laan ja al­kaa muis­tel­la. Muis­tot ovat ai­noa asia, mik­si hän edes muis­taa hen­git­tää.

Muis­tois­sa Jor­ma mat­kus­taa Ala­vu­den Au­la­val­le. On ju­han­nus jos­kus 80-lu­vul­la. Au­rin­ko pais­taa oi­ke­as­ti, ei­kä vaan so­me­ku­vis­sa. Mi­kään veh­je ei piip­paa, ei­kä muis­tu­ta lu­ke­maan Suo­mi.fi -pal­ve­lun vies­te­jä. Gril­lis­tä saa puo­li­kyl­miä ka­nan­koi­pia. Kal­jaa on ja ty­töil­le voi ju­tel­la il­man suos­tu­mus­kaa­va­ket­ta. Kel­lu­va vii­dak­ko­dis­ko hörp­pii vet­tä ih­mis­pal­jou­den al­la.

Pää­la­val­la esiin­tyy Skä­däm. Leh­ti­mä­ke­läi­sen kaup­pi­aan tyt­tä­ren imies­sä Jor­man kor­van­leh­tä, hän kek­sii elä­män tar­koi­tuk­sen. Vie­lä jo­nain päi­vä­nä, hän sei­soo tuol­la pää­la­val­la. Ra­haa tu­lee, ei­kä ar­ki­set asi­at pai­na.

Paap­pa

Tiis­te­lää­nen rok­ki­täh­ti, aja­tuk­sia ti­lauk­ses­ta ja il­man