Pää­toi­mit­ta­ja ky­se­li maa­nan­tai­na Fa­ce­boo­kis­sa, et­tä mis­sä vii­pyy ko­lum­ni.

Jos­tain syys­tä olin unoh­ta­nut koko hom­man. Oli­ko syy ken­ties vii­kon­lop­pu­na vie­te­tyis­sä Tiis­ten­jo­en van­ho­jen poi­kien ko­koon­tu­mi­sa­jois­sa tai de­men­ti­an esi­as­tees­ta? En tie­dä. Joka ta­pauk­ses­sa olin au­tu­aan tie­tä­mä­tön vel­vol­li­suu­des­ta­ni kir­joit­taa teil­le jo­tain na­se­vaa paa­tos­ta.

Kun kii­re is­kee, kiu­saus men­nä yli sii­tä, mis­tä ai­ta on ma­ta­lin, on suu­ri. Täs­sä ta­pauk­ses­sa mie­lee­ni juo­lah­ti­vat heti en­sim­mäi­sek­si raa­kut eli jo­ki­hel­mi­sim­pu­kat, kun­nes ta­ju­sin et­tä niis­tä on kir­joi­tet­tu jo niin pal­jon, et­ten pys­ty tuo­maan asi­aan mi­tään uut­ta nä­kö­kul­maa. Voi­sin ai­nos­taan sa­noa sen, et­ten tien­nyt koko raak­ku­jen ole­mas­sa­o­los­ta mi­tään, en­nen kuin met­sä­ko­ne nii­tä niin kal­toin koh­te­li.

Seu­raa­vak­si ta­pe­til­la oli The­ri­an-il­miö. Ky­sees­sä on siis ih­mi­set, lä­hin­nä nuo­ret ja lap­set, jot­ka joko siis leik­ki­vät eläi­miä tai sit­ten oi­ke­as­ti iden­fi­toi­tu­vat jok­si­kin eläi­mek­si. Täs­tä­kään en oi­kein in­nos­tu­nut, kos­ka minä esi­tin lap­se­na usein koi­raa ja tein eh­kä elä­mä­ni suu­rim­man luon­ne­roo­lin ki­ve­nä Tiis­ten­jo­en ala-as­teen jou­lu­juh­las­sa 1970-lu­vul­la. Oli­sin kai­van­nut oh­jaa­jal­ta jo sil­loin hiu­kan te­rä­väm­pää otet­ta. Pääl­le­ni oli­si voi­tu esi­mer­kik­si virt­sa­ta, jol­loin ki­ve­nä ole­mi­sen hen­ki­nen elä­mä oli­si saa­vut­ta­nut ai­dom­mat mit­ta­suh­teet.

Seu­raa­vak­si aja­tus pa­la­si tiis­te­läis­ten van­ho­jen poi­kien ko­koon­tu­mi­sa­joi­hin. Sii­nä­pä her­kul­li­nen ai­he. Vai olis­ko sit­ten­kään? Kol­me lap­suu­den ka­ve­ria ko­kon­tuu yh­teen. Kah­del­la heis­tä on syn­ty­mä­päi­vä ja kol­mas on muu­ten vaan van­ha. Seu­raa­vak­si sau­no­taan, juo­daan kes­ki­kal­jaa ja lu­e­tel­laan lääk­kei­tä, joi­ta pi­tää ot­taa, et­tä sel­vi­ää il­las­ta. Kaik­ki ovat yh­tä miel­tä sii­tä, et­tä uu­sien jä­te­as­ti­oi­den bio-osas­to on koh­tuut­to­man suu­ri ver­rat­tu­na nor­mi­puo­leen. Li­säk­si kaik­ki verk­ko­a­si­oin­ti on saa­ta­nas­ta. Sit­ten juo­daan li­sää kes­ki­kal­jaa, ja ol­laan sa­maa miel­tä, et­tä en­nen oli to­del­la­kin pa­rem­min.

Lop­puil­las­ta muis­tel­laan van­ho­ja hei­lo­ja ja lu­va­taan kat­soa tois­tem­me pe­rään, jos jol­lain meis­tä al­kaa niin sa­no­tus­ti rem­mi luis­ta­maan. Täs­sä­kin toi­men­pi­teet ovat, et­ten sa­noi­si, suh­teel­li­sen raa­ko­ja. Em­me suin­kaan aio ru­ve­ta tois­tem­me omais­hoi­ta­jak­si, vaan lu­paam­me am­pua ka­ve­ria ot­saan, mi­kä­li joku meis­tä ei enää pysy lan­kul­la. Sääs­tyy sii­nä sa­mal­la so­te­a­lu­een ra­hat, kun ei tar­vit­se et­siä lop­pu­si­joi­tus­paik­kaa lai­tok­ses­ta, vaan Jäät­teen­ne­va riit­tää val­lan mai­ni­os­ti.

Kun ei oi­kein so­pi­vaa ai­het­ta tun­nu löy­ty­vän, niin ker­ron tä­hän lop­puun erään tut­ki­mus­tu­lok­sen.

Olen koko ke­sän teh­nyt it­se­tut­kis­te­lua it­se­ni kans­sa. Ihan il­man apu­ra­haa, il­man kou­lu­tet­tua apua. Siis ”mies ja pei­li” -poh­jal­ta. Usei­ta tun­te­ja olen kat­so­nut elää­mä­ni taak­se ja eteen­päin. Mik­si minä toi­min, näen ja koen asi­at näin. Aluk­si mer­kit­sin kaik­ki vir­hee­ni pa­pe­ril­le, kun­nes huo­ma­sin, et­tä minä elän vir­heis­tä. Ol­koon niin.

Paap­pa Mak­ko­nen

Tiis­te­läi­nen rok­ki­täh­ti. Aja­tuk­sia ti­lauk­ses­ta ja il­man