Viikko
Kuukausi
6kk
? Viikon kysymys ?
Unelmat ovat asioita, joista haaveilemme. Unelmat tekevät elämästä innostavaa ja antavat elämälle merkitystä. Mutta millaiset asiat estävät meitä toteuttamasta haaveitamma. Ehkä olet joskus haaveillut perustavasi oman yrityksen?
Yrittäjyystutkimuksissa kolmannes yrityksen perustaneista on kertonut saaneensa kipinän yrittäjyyteen läheisiltä, jotka tukivat ajatusta hyväksyen. Yritystä perustaessa eteen saattaa tulla esteitä, joista jotkut saattavat tuntua vuoren korkuisilta. Yksi iso haaste alkavalle tai jo pitkäänkin toimivalle yrittäjälle voi olla tarpeisiin sopivan toimitilan löytäminen.
Lapualla järjestetään kesäkuun alussa tapahtuma nimeltä Monien mahdollisuuksien toimitilat. Ideana on, että niin keskustan alueella kuin kylillä toimitiloja omistavat voivat ilmoittaa vapaana olevia tiloja Invest Lapuan tietoisuuteen. Tapahtumapäivänä mukana olevissa toimitiloissa on sovittuna ajankohtana avoimet ovet. Tapahtuman aikana toimitilojen omistajat tai edustajat esittelevät tiloja, jotka ovat avoinna non-stop tyyppisesti. Tiloja etsivät voivat käydä kiinnostavissa toimitiloissa itselle sopivana aikana.
Erilaiset pelot estävät meitä ihmisiä usein toteuttamasta unelmiamme. Yksi isoimmista peloistamme on epäonnistumisen pelko. Kirjailija Tommy Hellsten on sanoittanut, että tyypillisesti ihmisen pelkojen takana on lopulta pelkona tunne, olenko hyväksytty ja rakastettu. Yrittäjyyttä pohtiessa tämä voisi olla esimerkiksi sitä, että olenko yhteisössäni hyväksytty senkin jälkeen, jos epäonnistun. Erityisen herkkänä epäonnistuneen nostaminen tikun nokkaan tapahtuu nykyään sosiaalisessa mediassa. Onko näin, että paljon meille hyvää antava somen kääntöpuoli on myös se, että ihmisenä pohdin yhä enemmän erilaisissa asiayhteyksissä, voinko ja uskallanko? On aika surullista, jos epäonnistumisen pelossa jätämme toteuttamasta unelmiamme.
Keskimmäisen tyttäreni piti tehdä kouluun tehtävä, jossa hän haastatteli eri sukupolvia. Haastatteluun lapseni valitsi äitini. Tyttäreni oli kysynyt, millaisen neuvon mumma antaisi nuorille elämänsä tässä vaiheessa. Hetken mietittyään mumma oli vastannut, ”olla rohkeampi.”
Jos omistat toimitilan, ota nyt yhteyttä Invest Lapuaan ja ilmoita tilasi mukaan tapahtumaan. Ja kun toimitilojen avoimet ovat päivä koittaa, lähde rohkeasti mukaan tutustumaan tiloihin matalalla kynnyksellä unelmoiden. Vuoretkin ovat ylitettävissä oikeinlaisella aikatauluilla, varusteilla ja ennen kaikkea yhteistyöllä!
Maria Saarenpää
Puheenjohtaja
Lapuan Yrittäjät ry
? Viikon kysymys ?
? Viikon kysymys ?