Viikko
Kuukausi
6kk
? Viikon kysymys ?
Sari Soininen ripusti Povassa valokuviaan näyttelyyn. Ne ovat esillä 20.11. saakka ja sen jälkeen tulee vielä yksi näyttely ennenkuin valokuvakeskus lopettaa toimintansa. Kuva: Esa Luoto
Pitkään Vanhassa Paukussa toiminut Pohjanmaan valokuvakeskus POVA kertoi loppukesällä lopettavansa toimintansa ja tilanne on edelleen sama. Rahoitukseen ei olla saatu apuja ja toiminnan jatkaminen on siksi haastavaa, koska toiminta on ollut lähinnä vapaaehtoisvoimin toteutettua. POVA:n puheenjohtaja Antti Hintsa kertoo, että nykyisenkaltaista ja -näköistä näyttelytoimintaa on Povassa ollut vuodesta 1997 saakka. Nyt sen aika on loppumassa rahoituksen puuttuessa.
? Viikon kysymys ?
? Viikon kysymys ?