Tar­ja Ko­jo­la

Piti mää­ri­tel­lä tois­paik­kaa­sel­le, ve­ren­kul­jet­ta­mal­le uus­la­pu­a­lai­sel­le sana ’oi­koo­nen’. Tuli jos­sa­kin po­ru­kas­sa pu­het­ta, et­tä se ja se ih­mi­nen on vä­hän oi­koo­nen.

No, oi­koo­nen on sel­laa­nen... Vähä köp­pää­nen. Toi­saal­ta oi­koo­nen ei ole ai­van niin ta­hal­lan­sa tyly kuin köp­pää­nen usein on. Oi­koo­nen voi ol­la hy­vä­kin tyyp­pi, ei tur­hia flät­ky­tä vaan pu­huu ai­na pelk­kää asi­aa. Köp­pää­nen taas on ai­na vä­hän hä­jyl­lä pääl­lä. Nuan vaan La­pu­al­ta -kas­ku­kir­jas­sa on to­kai­su, jon­ka mu­kaan ”jo­ka­his­ta jos­kus kö­pät­tää, mut­ta mei­rän Is­kaa ai­na”.

Köp­pää­nen-sa­naa voi käyt­tää myös muis­ta kuin ih­mi­sis­tä, esi­mer­kik­si ta­pah­tu­mis­ta. ”Oli vä­hän köp­pää­set ke­mut”, voi­tai­siin sa­noa, kun ta­pah­tu­ma ei vas­tan­nut odo­tet­tua tar­koi­tus­ta.

On­ko köp­pää­nen sama kuin fla­taa­nen, ky­syy tois­paik­kaa­nen. Ei var­si­nai­ses­ti... Fla­taa­nen on vie­lä enem­män ta­hal­laan fla­taa­nen, kuin köp­pää­nen. Fla­taa­nen on myös hiu­kan kie­ro, saat­taa teh­dä räh­kyyt­tää pi­ruut­tan­sa. Ja oi­koo­nen taas on ai­van eri asia kuin fla­taa­nen. Tai ny­ky­ään tai­de­taan sa­noa et­tä la­taa­nen, il­man sitä äf­fää. Mut­ta la­taa­nen voi ol­la, vaik­kei oli­si oi­koo­nen. Oi­koo­nen on vä­hän huu­mo­rin­ta­ju­ton­kin.

Vai on­ko näin? Is­tah­ta­kaa vä­häk­si ai­kaa sou­tu­la­vit­ta­han ja miet­ti­kää, mi­ten nämä ter­mit yleis­kie­lel­le kään­net­täi­siin. Se ve­ren­kul­jet­ta­ma on ni­mit­täin edel­leen vä­hän ulal­la sii­tä, mitä näil­lä her­kul­li­sil­la, la­pu­a­lai­sil­le täy­sin it­ses­tään­sel­vil­lä sa­noil­la tar­koi­te­taan. Jos kek­sit­te hy­vät mää­ri­tel­mät tai olet­te pe­rä­ti eri miel­tä yl­lä­ku­vail­luis­ta, pan­kaa pos­tia.