Viikko
Kuukausi
6kk
? Viikon kysymys ?
piia ylisalmi
Kun tulipalo syttyy, on vain muutamia minuutteja aikaa toimia. Sen kokivat alkuvuodesta Helena Teräväinen ja Raimo Luomanen (lue juttu s. 2-3), mutta sen ovat kokeneet myös monet muut. Aina ei ole aikaa edes pelastautua. Niin surullisesti kävi Lapualla viime viikolla kerrostalon tulipalossa. Tulipalot ja onnettomuudet muuttavat suunnitelmat ja ihmisten elämän silmänräpäyksessä.
Tulipalopakkaset ovat pitäneet pelastuslaitoksen väen kiireisenä. Automaattihälytyksiä, vahingontorjuntaa, liikenneonnettomuuksia ja tulipaloja. Kaikki tapahtumat kirjataan kylminä lukuina tilastoihin tulkittaviksi. Tässä lehdessä on avattu myös pelastuslaitoksen viime vuoden tilastoja.
On hyvä muistaa, että lukujen taakse kätkeytyy yhtä paljon yksittäisten ihmisten tarinoita ja tragedioita, suuria ja pieniä. Tilastot eivät kuitenkaan kerro niistä hetkistä, kun tragedian kokeneet ihmiset kokoontuvat laskemaan menetyksiään. Perheet ovat ehkä menettäneet läheisensä, kotinsa, muistorakkaat esineensä, yrittäjät nähneet elämäntyönsä tuhoutuvan liekeissä ja työntekijät työpaikkansa. Onnettomuuden hetkellä kaikki vilisee yhtenä sekavana nauhana mielessä.
Pelastuslaitos tekee parhaansa minimoidakseen vahingot. Lapuan palomiehet ja pelastushenkilökunta on saanut paljon kiitosta nopeasta ja erittäin ammattitaitoisesta toiminnastaan. Jokainen voi myös hoitaa parhaalla mahdollisella tavalla oman osuutensa. Palovaroitin on yksi tärkeä esine kotona. Edelleen on paljon asuntoja, joissa ei ole palovaroitinta.
Tosi paikan tullen asiat eivät aina mene yksinkertaisen helposti. Kun tilanne tulee, on osattava toimia nopeasti. Raimo Luomanen koki, että noin kymmenessä sekunnissa happea saanut tulen alku oli muuttunut hallitsemattomaksi liekkimereksi. Sen verran häneltä meni aikaa hakea alakerrasta sammutuspeitto yläkertaan. Tästä syystä on hyvä etukäteen miettiä, mitä itse tekisi, jos kotona savuaa.
- - -
Muistakaa käydä äänestämässä, jos oma ääni on vielä tallella! Ennakkoäänestys meni jo, mutta presidentin vaalin varsinainen vaalipäivä on tulevana sunnuntaina 28.1.
Minna Vainionpää
@lapuansanomat.fi
? Viikon kysymys ?
? Viikon kysymys ?