Viikko
Kuukausi
6kk
? Viikon kysymys ?
Virkiän pikajuna Valtteri Louko pinkaisi M22-sarjan 100 metrin Suomen mestariksi omalla ennätyksellään 10,37 (+1,6), mikä sivuaa miesten piirinennätystä.
Kuva: SUL / Jukka-Pekka Kankaanpää
Virkiän pikajuoksija Valtteri Louko valtasi kolmannen kerran peräkkäinen nuorten sarjassa 100 ja 200 metrin kultamitalit, kun 22-vuotiaiden yleisurheilun SM-kilpailut järjestettiin yhdessä 19-vuotiaiden SM-kilpailujen kanssa viikonloppuna Riihimäellä.
– Olen jo ehtinyt tottua tuplamestaruuteen, joten se ei enää niin paljon merkinnyt kuin edelliset tuplat.
Louko merkkautti 100 metrillä voittoajakseen oman ennätyksensä 10,37 (+1,6), mikä sivuaa myös miesten piirinennätystä ja oli uusi Puistolan kentän ennätys. Entinen 10,43 oli Nigerian Patrik Nwankwon nimissä.
–Lähtö ja kiihdytys menivät nappiin ja juoksun loppukin oli ihan hyvä.
Virkiäläinen irtosikin alussa ihmeen helposti kovimmasta kilpakumppanistaan Hämeenlinnan Eino Vuoresta, joka tuli toiseksi ajalla 10,52.
Louko mielii tällä kaudella ottaa piirinennätyksen omiin nimiinsä ja starttaa sataselle Oulussa ja Tampereella 17. ja 25. elokuuta käytävissä Motonet GP-kilpailuissa.
– Tottakai kiinnostaa myös pääsy Ruotsi -otteluun, mihin paikat ovat jaossa Tampereella.
Kun pelkkä 100 metrin kulta oli nuorukaiselle jo viides peräkkäinen ja niissä kolmessa viimeisessä on syntynyt oma ennätys, hän on tottunut ottamaan oikealla tavalla nuorten SM-kilpailut.
VASTUS 200 metrillä oli eri luokkaa kuin viime vuonna, sillä viidettä rataa juossut Louko pääsi ajamaan takaa kuudetta rataa juossutta alkuerien ykköstä Kuortaneen Niilo Mustalahtea.
– Pääsin kaarteessa hyvin kaverin imuun ja sain onnistuneen juoksun, kun suoralle tulo sujui hyvin, selvitti Louko.
Hän joutui kuitenkin tyytymään voittoaikaan 21,26 (+0,1), kun yhtäkkinen tihkusade ja vastatuuli yllättivät suoralla. Viime kaudella 20,85 juossut Mustalahti otti hopeaa ajalla 21,56.
Loukon 200 metrin ennätys on viime vuonna juostu 21,09 ja tänä vuonna hän on merkkauttanut ajakseen 21,13.
– 21 sekunnin alitus on toki aina mielessä, mutta se vaatii huippuolosuhteet, myönsi Louko.
TULEVA kausikin välkkyy jo Valtteri Loukon ajatuksissa, sillä piakkoin 21 vuotta täyttävä nuorukainen pääsee vielä ikänsä puolesta M22-sarjaan (U23).
–Ensi kauden päätavoite on alle 23-vuotiaiden EM-kilpailuissa Norjan Bergenissä, mihin on mahdollisuus saada hyvä viestijoukkuekin.
Kuluvan kauden aikana armeijan taakseen jättänyt Louko aloittaa piakkoin tietotekniikan opiskelun Jyväskylän yliopistossa.
– Mulla on kiinnostusta tietotekniikkaan, ja Jyväskylä tuntui urheilemisen kannalta sopivalta paikalta.
MUISTA lapualaisnuorista Riihimäellä olivat tulessa myöskin Virkiän pika- ja aitajuoksija Inka-Maria Ylitalo, joka sijoittui N22-sarjan 100 metrillä sijalle 11 ja 100 metrin aidoissa sijalle 14 ajoin 12,47 (+0,4) ja 15,01 (+0,3). Niin ikään Virkiän Viivi Louko oli N19-sarjan 100 metrillä alkuerässään seitsemäs kauden parhaalla ajallaan 13,15 (0,0).
Esbo IF:n väreissä kilpaileva Taru Killinen oli viiden kierroksen jälkeen kiinni N19-sarjan moukarin pronssissa, mutta hän joutui viimeisellä kierroksella taipumaan neljänneksi tuloksella 58,44
JT
? Viikon kysymys ?
? Viikon kysymys ?