Viikko
Kuukausi
6kk
? Viikon kysymys ?
Mira Uusihauta-Koivu
@lapuansanomat.fi
Noin vuoden verran kiinni ollut Aarlan leipomo-kahvila avautuu uuden yrittäjän voimin. Uusi yrittäjä on Nurmossa perheineen asuva Heidi Karimerto ja hän avaa ovet ensi keskiviikkona. Tiina Turja ky:ltä liiketoiminnan ostanut Karimerto aloittaa yrittäjyyden innolla. Viime viikkoina hän on tehnyt miehensä Tuomo Karimerton kanssa pitkää päivää ja kahvilassa on nyt uusi ilme runsaine viherkasveineen. Kolmisenkymmentä asiakaspaikkaa odottaa asiakkaita ja Karimerto uskoo, että lapualaiset ovat jo odotelleetkin avausta.
– Moni on kurkkinut ikkunoista kiinnostuneena sisään, kun ovat huomanneet, että jotain tapahtuu ja auto peräkärryineen on tuossa ovella ollut. Kiinnostus on ollut mukava huomata, Karimerto toteaa.
Aarlan kahvilan pitkät perinteet ovat nyt hyvissä käsissä. Karimerto uskoo, että kahvila-asiakkaat tulevat olemaan tyytyväisiä ja yllättyneitäkin myönteisesti. Karimerto leipoo itse kahvilassa ja on sen takia aamuvarhain jo paikalla. Vitriinissä tulee olemaan tuttuja tuotteita mutta myös jotain uutta on luvassa.
– Aarlahan on tunnettu monenlaisesta pullasta ja sitäkin tulee toki jatkossakin olemaan, mutta myös hieman enemmän tulee muuta eli juustokakkuja esimerkiksi.
Ja sitten tärkeä asia, tuleeko ressupossu tarjontaan?
– Kyllä tottakai!
Hän lupaa, että perinteikästä ressupossua saa, koska eihän ilman sitä olisi asiat ihan sataprosenttisesti kohdillaan Aarlan kahvilassa.
Karimertolla on kokemusta kahvilassa työskentelystä. Hän paljastaa haaveilleensa ainakin parikymmentä vuotta omasta kahvila-leipomosta.
– Nyt päätin vihdoin tehdä haaveesta totta, kun täytin 40. Nyt saan jatkossa toteuttaa leipurin ammattiani Lapualla.
Itse asiassa Aarla on hänelle tuttu jo aikaisemmilta vuosilta.
– Olen ottanut opiskelijoiden näyttöjä vastaan Aarlassa Sedun toimesta, joten paikka on siitäkin jo tuttu.
? Viikon kysymys ?
? Viikon kysymys ?