Viikko
Kuukausi
6kk
? Viikon kysymys ?
Minna Vainionpää
@lapuansanomat.fi
Jos ei ole mitään tekemistä, aina voi kaivaa esiin Legot. Näin tehtiin myös Lapuan Step-koulutuksessa, jossa loihdittiin kolmen päivän palikkarakentelutapahtuma alakouluikäisille lapsille. Kurssin vetäjäksi kutsuttiin Suomen Lego Masters -kilpailun toinen voittajista, tamperelainen Aura Kangasniemi. Hän on melkein valmis arkkitehti, joka on viimeaikoina työskennellyt enimmäkseen arkkitehtuurikasvatuksen sekä Lego-teemaisten tiimipäivien parissa.
– Tämä on minun ensimmäinen palikkarakennustapahtuma, jonka pidän lapsille. Meillä on ollut tosi ihanaa. Hieman itseäni jännitti, kun kurssin ikäjakauma oli niin suuri, 1-6 -luokkalaiset, mutta kaikki on sujunut hienosti. Lapset ovat tehneet rakennelmia annettujen aiheiden pohjalta pitkäjänteisesti, innokkaasti ja mielikuvituksellisesti, Aura iloitsee.
Legoilu-idean ”äiti” on ollut Lapuan Step-koulutuksen kansanopistokurssien suunnittelijaopettaja Noora Turja, joka pohti, mitä kiinnostavaa voisi järjestää lapsille, kun koulujen kesäloma alkaa.
– Noora otti yhteyttä ja esitti idean kolmen päivän palikkarakentelutapahtumasta ja vastaukseni oli ehdoton kyllä, Aura sanoo.
Hän vieraili ensimmäistä kertaa Lapualla, mutta lupasi tulla uudelleenkin, jos kutsu käy.
Lego-rakentamisen suosio on noussut hurjasti viimevuosina. Se näkyy Lego-teemaisten tapahtumien suosiossa. Aura kertoo pitäneensä palikka-tiimipäiviä varsinkin IT- ja insinöörifirmoille, joissa Lego-rakentaminen on aikuisten suosiossa.
Lapuan tapahtumaan osallistui 23 alakouluikäistä, joista osa oli tullut perheineen kauempaa vain päästäkseen mukaan Lapuan Lego-teemaiselle rakentamistempaukselle. Osallistujia oli Lapuan ja lähikuntien lisäksi myös Vaasasta ja Kokkolasta.
– Koska vastaavaa leiriä ei ole ollut missään aikaisemmin, päätimme lähteä Lapualle ja yöpyä täällä kurssin ajan. Itse teen etätöitä samalla, kun lapseni nautti harrastuksestaan, kokkolalainen äiti kertoo.
Valtava määrä Legoja
Lego-tapahtumaan tulleet lapset olivat intoa täynnä nähdessään Step-koulutuskeskuksen juhlasaliin tuodut kuusi valtavaa laatikkoa täynnä Lego-palikoita. Ensimmäiseksi tehtäväkseen osallistujat saivat rakentaa esittelyn itsestään. Kuka olet, mistä pidät, harrastatko jotain, onko sinulla lemmikkejä, haaveiletko jostain?
Rakennukset ilmestyivät pöydille tunnissa. Omista esittelyistä löytyi niin kissoja, koripallo donkkauksia, seikkailuja, peliohjaimia, perheenjäseniä uima-altaassa, omia kotitaloja ja puumajoja. Vuorotellen jokainen osallistuja esitteli itsensä oman työnsä kautta.
Toisena päivänä laajempana rakentelun teemana oli toteuttaa ryhmätyö, jonka aiheena oli paras loma ikinä. Viimeisenä kurssipäivänä lapset rakensivat vielä luonto aiheisen näyttelyn, jota esiteltiin myös mm. vanhemmille.
– Joskus vanhempia huolestuttaa lasten ruutuaika ja pelaaminen, mutta tämä kurssi vahvisti kyllä sen, että lapsilla on intoa tekemiseen ja rakentamiseen. Jokaisella on taito tallella ja värikkäät Lego-palikat antavat helposti mielikuvitukselle siivet. Niillä rakentaminen koukuttaa monenlaisten luomusten tekemiseen, Aura sanoo myös omasta kokemuksestaan.
? Viikon kysymys ?
? Viikon kysymys ?