Viikko
Kuukausi
6kk
? Viikon kysymys ?
Leena Hjelt
@lapuansanomat.fi
Lapuan kaupunginhallitus myönsi omalta osaltaan viime viikon kokouksessaan omavelkaisen takauksen tytäryhtiönsä Lapuan Kotiasunnot Oy:n 1,8 miljoonan euron lainalle. Yhtiö jatkaa investointejaan Niskalankadulla, jonne on seuraavaksi tarkoitus rakentaa yksitoista asuntoa käsittävä kerrostalo.
Kyseessä on kaupunginhallituksen esitys valtuustolle, joka tekee asiassa lopullisen päätöksen ensi maanantain kokouksessaan.
Laina-aika on 30 vuotta, mutta kaupungin takaus jatkuu siihen saakka, kunnes kaikki velalliset vastuut on suoritettu. 1,8 miljoonan euron takauksen vastavakuudeksi edellytetään 1,2-kertaista kiinteistökiinnitystä.
Lapuan Kotiasunnot Oy:n tarkoitus on tarjota omakustannusperiaatteella vuokra-asuntoja niitä tarvitseville.
Yhtiöllä on tällä hetkellä omistajansa, Lapuan kaupungin, myöntämiä omavelkaisia takauksia jäljellä noin 7, 2 miljoonaa euroa. Viimeksi valtuusto myönsi yhtiön miljoonan euron lainalle takauksen viime vuoden huhtikuussa Niskalankatu 2B:n rahoittamiseen.
Viime vuoden tilinpäätöstä ei ole vielä vahvistettu.
Vuoden alussa on astunut voimaan kaupungin uusi konserniohje, jonka mukaan tytäryhtiöiden on annettava neljännesvuosittain seurantaraportti yksittäisistä investoinneista, joiden suuruus on yli 500 000 euroa.
Takaus ei kaupunginhallituksen mukaan sisällä niin sanottua kiellettyä valtiontukea, koska siitä peritään 0,5 prosentin takausprovisio.
? Viikon kysymys ?
? Viikon kysymys ?