Viikko
Kuukausi
6kk
? Viikon kysymys ?
Minna Vainionpää
@lapuansanomat.fi
Kolmannen kerran järjestetty Lakeus kukkii -messut Jokilaakson matkailupuutarhassa on paljon muutakin kuin puutarhaihmisille ja viherpeukaloille suunnattu tapahtuma. Matkailupuutarhan kukkaan puhjenneessa miljöössä päivän aikana kävi ennätysmäärä yleisöä. Näytteilleasettajia oli yli 50, kaikenikäisiä kävijöitä, läheltä ja kaukaa tuhansia. Mikä parasta, sää suosi Etelä-Pohjanmaan, Lapuan kaupungin ja Järviseudun ammatti-instituutin järjestämää ulkoilmatapahtumaa.
– Tämä on ollut joka kevät haaveena, että pääsen Lapualle Lakeus kukkii -messuille ja nyt se toteutui. Nämähän ovat aivan ihanat messut. Täällä on todella paljon kukkia, kasveja ja yrttejä sekä niihin liittyviä oheistuotteita ja käsitöitä. Ympäristökin on upea. Lapset on myös huomioitu hyvin. Heille on paljon mielenkiintoista tekemistä, Kurikasta tullut Terhi Polvisalo tiivistää näkemäänsä.
Hän teki tuttavuutta tyttärensä Venlan kanssa kaverikoiriin.
– Minulla on gerbiili, jonka nimi on Julius. Toivon, että meille tulisi myös koira, Venla paljastaa.
Koiraa perheeseen ollaankin hankkimassa.
– Olemme etsineet sopivaa koirarotua. Sen pitäisi olla lempeän luonteinen ja sellainen, että lapset voisivat sitä itsenäisestikkin ulkoiluttaa, Terhi Polvisalo kertoo.
Jokilaaksossa he tutustuivat mm. Kennelliiton kaverikoirana paikalla olleeseen Mervi Löytynojan lapinporokoira Inkeriin.
– Lapinporokoira on kotimainen rotu. Ne ovat rauhallisia ja ystävällisiä, Löytynoja kuvailee koiraansa.
Joenrannassa koolla olleet Selina Nieminen, Salma Kyyrönen ja Taimi Koskenranta puolestaan odottelivat omien keppihevostensa kanssa 4H-yhdistyksen järjestämän kepparikisan alkua.
– Keppihevosharrastus on tosi monipuolista ja kivaa. Aina voi opetella ja tehdä jotain uutta. Se on myös liikunnallista, kun ratsastaa ja hyppii niillä vaikka esteitä, tyttötrio kertoo.
Messuilla oli myynti- ja näyttelyosastojen lisäksi monipuolisesti ohjelmaa, puutarha-, ja kasviaiheisia luentoja, musiikkiesityksiä ja taidetta. Tarjolla oli tietoa ja neuvontaa puutarhasta, pihatöistä ja kasveista.
Jokilaaksossa tavattiin tuttuja, istahdettiin vaihtamaan kuulumisia, juotiin kahvia, syötiin jäätelöä ja muita herkkuja, suokaisia ja makeita. Päivän päätteeksi moni messuilla kävijä todennäköisesti jatkoi saman kukka- ja puutarhateeman parissa kotona, sillä harva lähti alueelta pois tyhjin käsin.
? Viikon kysymys ?
? Viikon kysymys ?