Viikko
Kuukausi
6kk
? Viikon kysymys ?
Volkswagenin ikoninen ensimmäinen automalli on yksi maailman tunnetuimmista, ja monien mielestä varsin hupaisalta näyttävä kulkupeli. Legendaarinen Beetle, suomalaisittain siis Kupla, on nykyään melko harvinainen näky liikenteessä. Vaikka viimeinen Kupla valmistettiinkin vuonna 2003, niitä löytyy vielä monilta harrastajilta.
Tiistenjokelainen Veli Sipilä on yksi heistä. Hänen Kuplansa on valmistettu vuonna 1972, ja se näyttää mainiolta ikäisekseen.
– Kahdeksan vuotta sitten ihastelin Lapuan keskustassa erään naisen kuplavolkkaria. Hän ajoi viereen juttelemaan ja kysyi, haluaisinko ostaa sen. Sain emännältä luvan ja sovin tapaamisen, Sipilä kertoo Kuplansa ostosta.
– Naisella ei ollut aikaa ajaa autoa, ja hinta oli varsin hyvä internetin valikoimaan verrattuna.
Viehätys Kuplaa kohtaan todennäköisesti johtaa juurensa nuoruuteen.
– Se oli ainut automalli, mitä perheellä oli. Isällä oli niitä neljä, Sipilä muistelee.
Kupla toimii Sipilällä suurilta osin kesäautona. Se on yleisesti perheen käytössä, ja sillä on avioparikin viety kirkkoon.
– Kovin pitkiä matkoja ei ole tullut tehtyä muun muassa kulutuksen takia.
Moderneihin mukavuuksiin tottuneelle kuskille Kuplan askeettisuus voi tulla yllätyksenä.
– Ajonvakautusjärjestelmää ei ole, joten ohjaus voi olla melko kankeaa. Auto on myös herkkä tuulelle kevyen etuosansa takia, minkä huomaa aina peltoaukealle ajettaessa, Sipilä naurahtaa.
– Ilmastoinnissa ei ole suodattimia eikä turvatyynyjäkään löydy näin vanhoista autoista.
Sipilän Kuplaa on myös hieman tuunattu alkuperäisestä. Vanhanaikainen pelti on ruostesuojattu, ja moottori on vaihdettu kaverin avustuksella tehokkaampaan.
– Autolla voi päästä myötätuuleen jopa 160 km/h, mutta yleensä sillä kuitenkin ajellaan noin kahdeksankympin tuntumassa.
Katsastuksesta saadun ehdotuksen mukaan Sipilä vaihtoi auton valkoiset rekisterikilvet sen alkuperäisiin mustapohjaisiin kilpiin.
– Ne näyttävät hyvältä ja kertovat auton iästä, Sipilä perustelee päätöstä.
Nostalginen Kupla voi siis olla kiinnostuneille hyvä vaihtoehto vaikkapa kesäautoksi.
– Netistä saa ostettua esimerkiksi perheiltä jääneitä Kuplia. Niitä on valmistettu pitkään ympäri maailmaa, joten ne eivät lopu kesken, Sipilä sanoo.
Autoa on Sipilän mukaan myös helppo huoltaa sen yksinkertaisuuden vuoksi.
– Lähinnä öljyt pitää vaihtaa noin joka toinen vuosi, mutta tietenkin se riippuu ajotyylistä. Netistä saa myös tilattua kaiken maailman varaosia ja välineitä tuunaamiseen ja huoltamiseen.
Nuutti Rinne
Suviduunilainen
? Viikon kysymys ?
? Viikon kysymys ?