Viikko
Kuukausi
6kk
? Viikon kysymys ?
Lapuan päivää vietettiin 14.7. monin eri tavoin. Päivä alkoi juhlajumalanpalveluksella tuomiokirkossa ja jatkui seppeleenlaskuilla kirkkopihan muistomerkeillä sekä Lapuan taistelun muistomerkillä Kiviristillä. Kiviristin muistomerkki täyttää tänä vuonna myös 160 vuotta.
Kiviristillä oli kokoontuneena Lapuan reserviläisten, Porin prikaatin killan ja sen Etelä-Pohjanmaan maakuntakomppanian alueosasto ja kuninkaallisen Pohjanmaan jalkaväkirykmentin Lif Compagnietin järjestämä kunniavartiosto. Seppeleet laskivat Lapua-Seura ja Porin prikaatin kilta. Puheen piti everstiluutnantti evp Seppo Vainio.
– On sykähdyttävää seisoa tällä paikalla, jossa 216 vuotta sitten vuodatettiin verta isänmaan puolustamiseksi. Käytiin Suomen sotaa ja Lapuan taistelua. Taistelu voitettiin, mutta sota hävittiin, Vainio kuvailee ajatuksia ja tapahtumia puhuessaan Kiviristin muistomerkillä.
Yleisökin oli ottanut tapahtuman omakseen, sillä paikalla oli aikaisempi vuosia enemmän väkeä.
Lapuan päivänä kaupunki järjesti myös Suomen sodan esinenäyttelyn Vanhan Paukun Työkalutehtaan kauppakäytävällä, jossa oli myös Lapua 1808 ry:n ja Porin Prikaatin killan esineitä. Kosolan talossa puolestaan vietettiin prinsessajuhlia Lapuan päivänä syntyneen kruununprinsessa Victorian innoittamina.
Aaro Leppänen
Suviduunilainen
? Viikon kysymys ?
? Viikon kysymys ?