Viikko
Kuukausi
6kk
? Viikon kysymys ?
Nuorten työttömyys on kasvanut Lapuallakin. Kympin työllisyysalue tiedottaa tukimuodosta, jota yritykset voivat hakea nuorten työllistämiseen.
Yritykset voivat nyt hakea nuorten työllistymisseteliä Kympin työllisyysalueella.
Nuorten työllistymisseteli on tuki, jonka yritys voi saada 18–29-vuotiaan työttömän nuoren palkkaamiseen. Tuen tavoitteena on helpottaa nuorten pääsyä yksityisille työmarkkinoille keventämällä työnantajan rekrytointikustannuksia määräaikaisesti. Tukea voidaan myöntää enintään 9 000 euroa kuuden kuukauden ajalle.
Työllistymisseteli on suunnattu yrityksille, jotka palkkaavat 18–29-vuotiaan nuoren vähintään kuuden kuukauden mittaiseen työsuhteeseen. Työsuhde voi olla määräaikainen tai toistaiseksi voimassa oleva, mutta tukea maksetaan enintään kuuden kuukauden ajalta. Palkattavan henkilön tulee alle 30-vuotias työtön työnhakija, joka on ollut työttömänä vähintään kuusi kuukautta työsopimuksen tekemistä edeltäneiden seitsemän kuukauden aikana.
Tukea voidaan myöntää myös osa-aikaiseen työhön tai oppisopimuskoulutukseen.
Kympin johtaja Aki Ruotsala kertoo, että alueen kymmenen kunnan kesken saatiin 171 122 euroa käytettäväksi nuorten työllistämistukeen.
? Viikon kysymys ?
? Viikon kysymys ?