Viikko
Kuukausi
6kk
? Viikon kysymys ?
Kallion perheessä on kolme kerholaista: 5-vuotias Martta, 4-vuotias Kerttu ja 2-vuotias Aate. Kuvassa myös äiti Heta ja 4 kk ikäinen Eden.
Minna Ylimäki-Hemminki
Heta ja Jukka-Pekka Kallion kuusihenkisessä perheessä on peräti kolme kerholaista: 5-vuotias Martta, 4-vuotias Kerttu ja 2-vuotias Aate, jotka lähtevät aina mielellään seurakunnan kerhoon. Neljän kuukauden ikäinen Eden jää vielä äidin kanssa kotiin.
Martta aloitti seurakunnan päiväkerhossa 2-vuotiaana ja siitä lähtien osallistunut mielellään.
– Parasta kerhossa on leikkiminen, pelaaminen ja askartelu, hän sanoo.
Seurakunnan päiväkerhot on tarkoitettu 2-6-vuotiaille lapsille. Siellä lauletaan ja soitetaan, liikutaan, luetaan, leikitään sekä ohjatusti että vapaasti, askarrellaan, retkeillään, ulkoillaan ja vietetään eväshetkeä.
Tuttu ja turvallinen ohjelma, lämmin vastaanotto ja ammattitaitoiset lastenohjaajat ovat asioita, joita Kallion perheessä arvostetaan.
– Arvostan myös sitä, että kerho tukee kristillistä kasvatusta ja rakentaa hyvää arvopohjaa, sanoo Heta Kallio ja muistelee lämmöllä omia lapsuuden kerhohetkiä.
– Kerhosta muistan kaverit, eväshetket ja monet laulut ovat jääneet mieleen kuten Jumalan kämmenellä, hän sanoo.
Syksyllä alkaviin, 2-6-vuotiaille tarkoitettuihin seurakunnan kerhoihin ilmoittautumisaika on 16.-29.3. tuomiokirkkoseurakunnan kotisivuilla.
– Olemme lapsia ja perheitä varten ja työllämme pyrimme lasten ja perheiden hyvään. Meidän sloganimme on ”läsnäolon lämpöä, leikin lumoa ja luottamusta Luojaan”, sanoo varhaiskasvatuksen ohjaaja Liisi Saarimaa Lapuan tuomiokirkkoseurakunnasta.
Päiväkerhoissa ryhmät ovat pieniä ja lapset saavat osallistua monipuoliseen ja tavoitteelliseen toimintaan, joka tukee lapsen kokonaisvaltaista kasvua ja kehitystä.
– Päiväkerhossa hiljennytään, koetaan ja kuullaan Taivaan Isän asioita monipuolisin pedagogisin menetelmin eri aistien välityksellä. Kirkon varhaiskasvatuksen toiminnan ytimessä on kristillinen kasvatus, sanoo Liisi Saarimaa.
? Viikon kysymys ?
? Viikon kysymys ?