Viikko
Kuukausi
6kk
Lapualaislähtöinen Helsingin seurakuntayhtymän johtaja Juha Rintamäki ei lähde ehdolle Lapuan hiippakunnan piispanvaaliin. Hänen nimensä on ollut asiasta käydyissä keskusteluissa esillä monessa piirissä, ja häntä on myös Lapualta käsin pyydetty lähtemään mukaan.
Rintamäki kertoi asiasta hetki sitten omalla Facebook-sivullaan.
– Kesän aikana tulleet yhteydenotot vaaliin lähtemisestä ovat tuntuneet ja koskettaneet. Kun monet henkilöt ovat lähestyneet yhä uudelleen pyynnöllä lähteä ehdolle, on sydämessä läikähtänyt poikkeuksellisen lämpimästi, Rintamäki kirjoittaa.
Myös hänen perheensä suhtautui muuttoon Lapualle positiivisesti.
– En nyt kuitenkaan lähde ehdolle. Toivon valitulle henkilölle siunausta, Rintamäki toteaa.
Viides piispa
Ehdokasasettelu päättyy tiistaina. Ehdokkuutensa ovat julkistaneet tuomiorovasti Matti Salomäki, rovasti Jukka Jämsen, hiippakuntadekaani Terhi Kaira ja lääninrovasti Jouko Ala-Prinkkilä. Nyt valittava henkilö on hiippakuntamme viides piispa.