Viikko
Kuukausi
6kk
? Viikon kysymys ?
Jussi Lilja ja Harri Seppälä saivat Lapuan Lions-klubien Vuoden hyväntekijä -palkinnon, Lilja Lionsien jäsenenä ja Seppälä lapualaisena hyväntekijänä työstä Ukrainasta tulleiden auttamiseksi.
Outi Rantala@lapuansanomat.fi
Ukrainalaisten hyväksi vapaaehtoistyötä tehneet Harri Seppälä ja Jussi Lilja palkittiin lauantaina 8. lokakuuta Lapuan Lions-klubien Vuoden hyväntekijä -kunniakirjalla.
Palkitsemista koordinoinut Juha Lahtinen kertoo, että vastaavia tunnustuksia on myönnetty valtakunnallisesti vuodesta 2015.
– Klubit ovat yhteisellä päätöksellä valinneet palkittavat ehdotusten mukaan. Halusimme ottaa tämän tavaksi meillä Lapuallakin. Vuoden hyväntekijöistä toinen on aina Lions-klubin jäsen ja toinen klubin ulkopuolelta. Molemmat palkitaan tunnustuksena työstä, jota on tehty erityisesti ukrainalaisten pakolaisten auttamiseksi vuoden 2022 aikana. Vuoden lapualainen hyväntekijä on Harri Seppälä ja Vuoden Lions-hyväntekijä Jussi Lilja.
Palkitsemistilaisuus oli järjestetty LC Lapuan linnunpönttökökän yhteyteen. Pellon laitaan sorvin ääreen ryhmittäytyivät klubien edustajat, LC Lapuan klubipresidentti Markku Keppo, LC Lapua Simpsiön klubipresidentti Tero Juupajärvi ja LC Lapua Fröökynöitten sihteeri Sanna Korjonen. Neljäs valintaan osallistunut klubi oli LC Lapua Alajoki.
Palkinto kuuluu kaikille lapualaisille
Vapaaehtoistyön palkitut sankarit huomauttavat, että vaikka palkinto mieltä lämmittääkin, kiitos kuuluu isommalle joukolle ihmisiä. Verkoston voima on näkynyt Ukrainasta tulleiden auttamisessa ja myös avun viemisessä Ukrainaan.
– Lapualaisten auttamisinto on ollut valtava ja he ansaitsevat kunnian siitä. Minun roolini on lähinnä ollut miettiä, miten asiat organisoidaan, ja hankkia ihmisiä mukaan auttamaan, Seppälä tuumaa, vaikka tunnustus miehen mieltä läikähdyttääkin.
Hän lisää, että tärkeä henkilö vapaaehtoistyössä on ollut Vitaliy Kalendruz, joka on asunut Lapualla vuodesta 2006.
– Vitaliy oli yhdellä keräyspisteellä, kun olin lähdössä viemään linja-autoa Ukrainaan. Aloimme jutella ja huomasimme, että meillä ajatukset ja huumorikin kulkevat samaa rataa. Siitä alkoi hyvä yhteistyö Vitaliyn ja hänen vaimonsa Sandra-Marijan kanssa.
Seppälä tuo perjantai-iltapäivisin Lapuan S-Marketin pihaan pakettiauton, jonne jokainen voi tuoda tavaraa kuljetettavaksi Ukrainaan.
– Pakettiauton on paikalla perjantaisin 14. lokakuuta lähtien kello 12-18, Seppälä täsmentää.
Liljalla on kokemusta pakolaisten auttamisesta pidemmältä aikaa.
– Lähdimme vaimon kanssa vapaaehtoistyöhön vuonna 2007 tai 2008, kun Seinäjoelle tuli kiintiöpakolaisten ryhmä Myanmarista. SPR järjesti ystäväkurssin, jonka käytyämme saimme ystäväperheen. Vapaaehtoistyö tuo merkitystä elämään. Sitä voi tehdä monella tavalla, hiljainen työ on yhtä tärkeää kuin näkyvä, Lilja muistuttaa.
? Viikon kysymys ?
? Viikon kysymys ?