JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Hakuohjeet

Hae sivustolta-kenttään voi syöttää vapaasti hakusanoja.
Vapaassa tekstihaussa toimivat hakusanojen välissä seuraavat operaattorit (kirjoita operaattori aina ISOILLA kirjaimilla):

AND = kaikki sanat pitää esiintyä tekstissä
OR = joku sanoista pitää esiintyä tekstissä (jos hakusanojen välissä ei ole mitään operaattoria on oletusoperaattori OR)
NOT = Ensimmäinen sana esiintyy mutta jälkimmäiset eivät saa esiintyä tekstissä
? = kirjaimen tilalla merkitsee mitä tahansa merkkiä, esim. n?ki löytää noki, näki jne.
* = sanan lopussa merkitsee useampaa merkkiä, esim. auto* löytää sanat automaatti, autorata jne.
” = virkkeen tai sanaparin alussa ja lopussa hakee tarkalleen kirjoitetussa muodossa, esimerkiksi ”Matti Meikäläinen”

Haun tuloksena saat ruudulle osumien määrän sekä otsikkolistan jutuista, joissa hakusanat esiintyvät.
Napsauttamalla otsikkoa juttu ladataan sivulle. Mikäli hakutulos sisältää runsaasti juttuja, kannattaa tarkentaa hakumäärittelyä, jotta tulos saadaan suppeammaksi.
Avattuasi haluamasi jutun, pääset takaisin hakuun napsauttamalla selaimen Siirry sivu taaksepäin -painiketta.

Viikko

Kuukausi

6kk

? Viikon kysymys ?

Uutiset
15.1.2025 9.00

Tuumingin Ainoa ja Tuumingin väkeä muistelee Lakaluomalla lapsuutensa viettänyt Esko Nieminen

Aino Niemisestä, Tuumingin Ainosta, on ollut elämänmakuinen juttu Lapuan Sanomissa 23.12.1999.

Aino Niemisestä, Tuumingin Ainosta, on ollut elämänmakuinen juttu Lapuan Sanomissa 23.12.1999.

Ai­no Su­san­na Nie­mi­nen syn­tyi 28.12.1931 La­ka­luo­man Tuu­min­gis­sa. Hä­net tun­net­tiin­kin ky­läl­lä ni­mel­lä Tuu­min­gin Ai­no.

Tuu­min­gin talo sai ni­men­sä, kun pai­kan en­sim­mäi­nen ra­ken­ta­ja tuu­mai­li asi­an kans­sa pit­kään. Tupa oli ai­na­kin yh­den tal­ven ve­si­kat­to­vai­hees­sa. Se on kes­kel­lä met­sää, naa­pu­rei­hin oli mat­kaa ki­lo­met­ri.

Tuu­min­ki oli alun pe­rin Ha­ko­sen ta­lon torp­pa. Vuok­ra tor­pas­ta mak­set­tiin työn muo­dos­sa eli taks­värk­ki­nä.

Su­kum­me kan­tai­sä Juha Nie­mi­nen (23.12.1864 – 20.2.1931) tuli Tuu­min­kiin Äm­mä­län­mä­el­tä 1885. Vai­mok­seen hän löy­si La­ka­luo­mal­ta Ma­ria Pe­rä­mä­en (19.5.1860 – 7.8.1930). Mök­ki oli al­ku­jaan pelk­kä tupa ja il­mei­ses­ti ns. sa­vu­pirt­ti. Kun mi­ni­öi­tä al­koi tul­la, ra­ken­net­tiin pää­tyyn kak­si ka­ma­ria.

Tuu­min­gin tor­pan lu­nas­ti it­sel­leen van­ha Juha. Sit­tem­min omis­tus siir­tyi poi­ka Juho Vih­to­ril­le, eli ”Jus­sil­le”. Ti­lan loh­ko­mi­ses­sa maan­mit­ta­ri teki alas­ta äl­län­muo­toi­sen, kos­ka hän sai palk­ki­on­sa pyyk­ki­ki­vien mu­kaan, muis­te­li Ai­no.

Jat­ko­so­dan ai­ka­na Tuu­min­kia hoi­ti kol­me nais­ta: äi­ti ja tyt­tä­ret. Oli har­vi­nai­nen sat­tu­ma ikä­luo­kis­sa, et­tä isä ja poi­ka jou­tui­vat so­ta­hom­miin sa­maan ai­kaan.

Tuu­min­ki­lai­set tu­li­vat mi­nul­le tu­tuik­si jo pie­ne­nä poi­ka­na, kun pa­pan mu­ka­na me­nin he­vos­kär­ryil­lä hei­nän­kaa­toon. Heil­lä ei ol­lut omaa he­vos­ta. Pik­ku­kär­ryil­lä eli ko­va­pyö­räi­sil­lä kä­si­kär­ryil­lä he te­ki­vät lä­hes kaik­ki siir­to­a­jot. Ah­ke­ral­la työl­lä ja sääs­tä­väi­syy­del­lä tila an­toi niu­kan toi­meen­tu­lon.

Tuu­min­gin ty­töil­lä Ai­nol­la ja Sai­mal­la oli puu­tar­has­saan man­sik­ka­maa en­sim­mäi­se­nä ky­läs­sä. Mar­jois­ta riit­ti myyn­tiin­kin. Si­sa­ruk­set myös pai­men­si­vat leh­miä ja mul­li­koi­ta Paa­sik­kaan tien­var­sil­la mon­ta ke­sää. Sai­vat näin kor­vat­tua lai­dun­ta ja tien­var­ret mai­se­moi­tui­vat. Ai­no ke­rä­si myös ko­ri­pa­ju­ja myyn­tiin. Hän tie­si hyö­ty­kas­vui­set pa­ju­kot. Me kil­pai­li­jat olim­me ka­teel­li­sia, sil­lä Ai­no sai kau­pas­sa pi­dem­mis­tä pa­juis­taan pa­rem­paa hin­taa. Kuo­ri­tut pa­jut piti ol­la si­dot­tui­na 100 kap­pa­leen ni­puis­sa.

Sit­ten Ai­no pää­si Lak­ki­teh­taal­le töi­hin, työ­mat­ka oli noin nel­jä ki­lo­met­riä. Hän kul­ki sin­ne kä­vel­len, pol­ku­pyö­räl­lä, pot­ku­ril­la ja suk­sil­la. Tie pel­to­mai­se­mas­sa oli au­raa­ma­ton, vain he­vo­sil­la ajet­tu. Sii­nä oli san­ka­ri­te­koa, kun pi­me­äl­lä ja huo­no­kun­tois­ta tie­tä tar­poi il­loin aa­muin työ­mat­kat.

Eno­ni Mat­ti Kal­lio oli tuo­hon ai­kaan huo­les­tu­nut naa­pu­rin van­han­po­jan mor­si­an­pu­las­ta ja lu­pau­tui täl­le pu­he­mie­hek­si van­han ta­van mu­kaan. Hän oli huo­man­nut Tuu­min­gin Ai­non reip­paak­si ja te­ke­väk­si nai­sek­si, jo­ten tuu­mas­ta toi­meen. Soi­tet­tiin Ai­nol­le Lak­ki­teh­taal­le ja ky­syt­tiin lu­paa poi­ke­ta py­hä­nä ky­läs­sä, kun oli­si vä­hän asi­aa­kin. Lupa tuli.

He­vo­sel­la men­tiin Tuu­min­kiin. Mat­ti ot­ti pu­he­mie­he­nä asi­an esil­le ja pe­rus­te­li nuor­ten so­pi­vuut­ta toi­sil­leen.

Sai­ma an­toi va­kaan vas­tauk­sen: ”Me ol­la­han pää­tet­ty, et­tem­mä kum­pi­kaan ota mi­äs­tä”.

Ai­no oli hä­mil­lään, ei vas­tan­nut mi­tään. Asia oli näin kä­si­tel­ty. Juo­tiin kaf­fit, ko­si­o­vä­ki pa­la­si Tiis­tel­le.

Lop­pu­tal­ves­ta 1957 oli so­vit­tu pas­to­ri Vil­le Kuop­pa­lan kans­sa Tuu­min­kiin seu­rat. Vil­le ai­koi ajaa sin­ne Ka­ran pi­has­ta Ford Cus­to­mil­laan. Tie oli tal­ven ai­ka­na ajet­tu he­vo­sil­la ko­vak­si po­lan­teek­si, mut­ta ajou­ra oli ka­pea. Pel­to­au­ke­an jäl­keen au­ton toi­nen sivu pu­to­si poh­jaa myö­ten lu­meen. Mat­kaa oli jat­ket­ta­va kä­vel­len.

Seu­ro­jen jäl­keen Vil­le jäi kah­vil­le ja seu­rus­te­le­maan ta­loon. Mies­sak­ki kä­ve­li Ka­raan päin ja nos­ti­vat au­ton ko­val­le alus­tal­le. Au­tos­sa oli vaih­de pääl­lä. Ka­ran Ka­le­va haki pis­to­la­pi­on, et­tä sai­vat teh­tyä ti­laa al­le me­noon. Ka­le­va hoik­ka­na poi­ka­na sai ryö­miä au­ton al­le siir­tä­mään kä­sin vaih­teen va­paal­le. Ta­ka­pe­rin työn­si­vät au­toa ja etu­pyö­ris­tä pot­ki­mal­la sai­vat oh­jat­tua sitä.

Näin au­to kul­keu­tui Ka­raan. Seu­raa­va yl­lä­tys oli, kun avai­mia ei löy­ty­nyt mis­tään. Vil­le soit­ti ko­tiin, et­tä et­si­vät vara-avai­met, jot­ka sit­ten pas­to­ri Lum­me tuo au­tol­laan Ka­raan. Näin ta­pah­tui, mut­ta avain­nip­pu ei ol­lut se oi­kea. Pa­pit jou­tui­vat läh­te­mään kak­sis­taan kir­kol­le. Seu­raa­va­na päi­vä­nä Jus­si löy­si avai­met Tuu­min­gin pi­has­ta. Soit­to kir­kol­le ja sama pari haki au­ton pois.

Si­sa­rus­ten van­hem­mat me­neh­tyi­vät 1960- ja 70-lu­vuil­la. Lan­ka­pu­he­lin saa­tiin 1980-lu­vul­la, säh­kö­jä ei vie­lä sil­loin ol­lut.

TV:tä ”li­kat” kä­vi­vät kat­so­mas­sa naa­pu­reis­sa. Seu­rus­te­lu jäi vä­häl­le, kun piti seu­ra­ta ku­va­ruu­tua. Meil­le su­ku­lai­sil­le tuli ahaa-elä­mys: ak­ku­käyt­töi­nen TV. Minä os­tin akun ja ra­ken­sin pöy­tä­lam­pus­ta 12 vol­tin va­lai­si­men. Au­lik­sel­la oli mus­ta­val­koi­nen mat­ka­te­le­vi­sio va­paa­na sekä pöy­tä­an­ten­ni. Ka­le­va tuli myös spon­so­rik­si.

Me­nim­me 28.8.1989 yl­lä­tyk­se­nä luo­vut­ta­maan lait­tei­ta. ”Voi ju­ke­lin tä­hä­ren Tau­non päi­vä ja Tuu­min­gis on te­le­vi­sio!” kom­men­toi Sai­ma.

Oh­jeis­tet­tiin, et­tä kun vir­ta lop­puu, soit­ta­kaa, ha­e­taan ak­ku la­tauk­seen. Ker­ran sit­ten Ai­no soit­ti hä­täi­se­nä: ”Kuva lop­puu! Tuu nyt pian ha­ke­ma­han ak­ku, kun Toni Nie­mi­sen toi­nen hyp­py jäi nä­ke­mät­tä!”

Sai­ma kuo­li 14.3.1991 71-vuo­ti­aa­na, sen jäl­keen Tuu­min­gin Ai­no asui yk­sin.

Opet­ta­ja Paa­vo La­ka­nie­mi vei kou­lu­lai­si­aan Tuu­min­kiin tu­tus­tu­maan van­ha­nai­kai­seen asu­mi­sen ta­paan. Se oli Ai­nol­le mie­lui­sa ko­ke­mus. Lap­sil­le sai esi­tel­lä van­ho­ja työ­ka­lu­ja ja me­ne­tel­miä töi­den te­ke­mi­seen. Esil­lä oli ai­na­kin mai­don kä­sit­te­ly se­pa­roin­nis­ta voin kir­nu­a­mi­seen. Mat­ka piti opet­ta­jan mää­räyk­ses­tä kaik­kien teh­dä kä­vel­len edes­ta­kai­sin. Sii­nä Ai­no pää­si ker­to­maan, kuin­ka hän kä­ve­li ky­sei­sen mat­kan jo­kai­se­na kou­lu­päi­vä­nä au­raa­mat­to­mal­la tiel­lä.

Ai­no kun­toi­li ke­rä­ten polt­to­pui­ta naa­pu­rien met­sis­tä. Joku tut­ta­va ajoi ran­gat Tuu­min­gin rant­teel­le. Moot­to­ri­sa­hal­la kat­ki, kir­veel­lä hal­ki ja ka­ton al­le suo­jaan. Par­hai­na ai­koi­na kaik­ki lii­te­rit ja la­dot oli­vat täyn­nä pui­ta. Ku­kat ta­lon ym­pä­ril­lä oli­vat ke­säi­sin upe­at, sa­moin mar­ja­pen­saat.

Ai­no asui elä­mäs­tään 87 vuot­ta Tuu­min­gis­sa, jos­ta ajas­ta yk­sin 27 vuot­ta. Vuon­na 1920 noin 60 ne­li­ön ta­los­sa asui 10 ih­mis­tä. Tuu­min­gis­sa on syn­ny­tet­ty 10 las­ta Nie­mi­sen su­kuun kol­men äi­din toi­mes­ta.

Ai­no oli iloi­nen ja seu­ral­li­nen ih­mi­nen. Lenk­kei­li­jät ja mök­ki­läi­set poik­kei­li­vat usein Ai­noa ter­veh­ti­mäs­sä. Minä kä­vin ai­na La­pu­an reis­suil­la­ni ter­veh­ti­mäs­sä Ai­noa, hy­vää ys­tä­vää­ni. Sa­mal­la sain kuun­nel­la Ete­lä-Poh­jan­maan mur­ret­ta ai­doim­mil­laan, sil­lä yk­sin asu­va ei saa­nut lii­kaa ul­ko­puo­lis­ta vai­ku­tus­ta mur­tee­seen.

Luon­non ja sen eläi­mien seu­raa­mi­nen oli tär­ke­äs­sä roo­lis­sa ke­säl­lä ja tal­vel­la. Rau­hal­li­nen pel­to­a­lue met­sän kes­kel­lä sai ai­na­kin hir­vet syö­mään ai­van pi­ha­pii­riin­kin. Ai­no ker­toi näh­neen­sä kar­hu­ja­kin.

Ai­no me­neh­tyi 9.1.2020. Tu­van sei­nus­tal­le jäi­vät elä­män­lan­gat muis­tut­ta­maan hoi­ta­jaan­sa. Elä­män­lan­ka kas­vi­na on il­mei­ses­ti vie­lä Ai­no­a­kin sit­ke­äm­pi tyyp­pi.

Es­ko Nie­mi­nen

Mänt­tä

Nie­mi­sen muis­to­ja La­ka­luo­mal­ta on jul­kais­tu myös lop­pu­vuo­den 2024 leh­dis­sä.

? Viikon kysymys ?

? Viikon kysymys ?