Viikko
Kuukausi
6kk
? Viikon kysymys ?
Kosolan talo täyttyy sunnuntaina päivällä ääriään myöten Ukrainan sodan keskellä elävistä lapsista ja nuorista ja heidän saattajistaan, kun suomalaisten kustantama Rauhan rekiretki pysähtyy Lapualla, tiedottaa Kosolan talo.
Rekiretkeläiset tulevat Dnipropetrovskan alueelta Nikopolista ja heitä on yhteensä 88 iältään 10 – 14-vuotiasta lasta ja nuorta sekä 12 huoltajaa. Lisäksi mukana ovat retken toteuttajan, Fin Aid -järjestön aktiivit.
Rekiretkeläiset taittavat matkaa kymmenen päivän ajan kahdella bussilla Helsingistä pohjoiseen aina Rovaniemelle saakka ja takaisin. Matkaan ukrainalaiset lähtivät sunnuntaina junalla Dniprosta, tiistaina he saapuivat Lvivin kautta Tallinnaan ja edelleen Helsinkiin, jossa suomalainen vapaaehtoisjärjestö Fin Aid otti heidät vastaan. Takaisin he lähtevät 27. päivänä joulukuuta.
Matkakokonaisuuden organisoiva Fin Aid -järjestö on hankkinut reitin varrelta paikallisia sponsoreita järjestämään lapsille mukavaa nähtävää ja koettavaa talvisessa, rauhallisessa Suomessa.
Lapsille se merkitsee ”lomaa sodasta”. Matkaan on saatu tukea myös Ukrainasta.
– Kävimme viime vuonna Dniprossa, Solonen kylässä ja Nikopolissa toteuttamassa lasten joululahjatoiveita. Kirjeissä, joita saimme lukea, toivottiin rauhallista taivasta, leikkejä kavereiden kanssa ja että isä tulisi takaisin, kertoo Eva Kivinen Fin Aidista tiedotteessa.
Toive "rauhallisesta taivaasta" kuultiin, ja heille päätettiin järjestää matka Suomen Lappiin. Sodan tilanne Dnipropetrovskin alueella on muutenkin sellainen, ettei sinne ollut ulkomaalaisilla vapaaehtoisilla tänä jouluna asiaa.
Lapset ja nuoret saavat rekiretkellään kokea Suomen talven taikaa ja leikkiä lumessa rauhallisen taivaan alla. He saavat muun muassa potkia palloa Tammelan stadionin nurmella Tampereella Ilveksen edustuksen pelaajien kanssa ja pääsevät jääkiekko-otteluun Nokia-areenalle. Seinäjoella jalkapalloilevat retkeläiset pelaavat ystävyysottelun SJK:n junioreita vastaan.
Lapualla heidän lounaansa kulut jaetaan viiden sponsorin kesken. Mukana ovat Lapuan kaupunki ja tuomiokirkkoseurakunta, Lions Club Lapua, Kosolan talo, PB Asennus ja IISI ry.
Sunnuntain vierailulle Kosolaan osallistuu Lapualla asuvia ukrainalaisia, joista osa toimii tulkkeina sekä suomalaisia avustustalkoolaisia.
Kosolassa kokoontuvan Ukraina-neulepiirin naiset ovat kiireen vilkkaa tikunneet lapsille lahjaksi villasukkia ja lapasia. Urakka tuntui mahdottomalta kerran viikossa kokoontuvalle ryhmälle, mutta tikkuajaporukka ja monet lahjoittajat pistivät töpinäksi.
Nyt on koossa yhteensä jo 191 neulelahjaa, ja muutama vielä tulee lisää sunnuntaiksi, kun kaksi bussilastillista sota-alueen lapsia tulee elämysmatkalle Suomeen. He yöpyvät Kuortaneella ja tulevat sieltä Kosolaan aterioimaan klo 12. Sitten he jatkavat matkaa Lappiin.
Eri kokoisia sukkia on nyt koossa 136 paria, tossuja 13 paria, pikkulasten sukkia 7 paria, myssyjä 11 ja lapasia 28 paria.
Näistä saavat Rekiretken lapset valita mieluisimmat neulelahjan itselleen, sisarukselleen tai ystävälleen. Loput neuleet lähetetään avustuskuljetuksilla Ukrainaan, jossa ne lahjoitetaan sairaaloiden kautta pikku potilaille ja heidän äideilleen.
Fin Aid ry on suomalainen sitoutumaton hyväntekeväisyysjärjestö. Se on kerännyt retkeläisille makuupusseja ja -alustoja, herkkuja sekä joululahjoja. Nuoret ja lapset pääsevät mm. pelaamaan jalkapalloa pääsarjan pelaajien kanssa, kokeilemaan pilkkimistä ja suomalaista saunaa. Jouluaatto vietetään tiedotteen mukaan Lapissa, Rovaniemellä, Syväsenvaaran koululla ja Aapakirkossa.
? Viikon kysymys ?
? Viikon kysymys ?