La­pu­an lu­ki­on ma­te­ma­tii­kan leh­to­ri Esa Rin­ta­la ko­ko­si La­pu­an op­pi­kou­lu­jen his­to­ri­an, joka esi­tet­tiin paik­ka­kun­tam­me op­pi­kou­lu­lai­tok­sen 120-vuo­tis­juh­la­ju­ma­lan­pal­ve­luk­ses­sa mar­ras­kuun alus­sa. Täs­sä teks­ti ko­ko­nai­suu­des­saan.

Vuon­na 1904 teh­tiin roh­kea ja kau­as­kan­toi­nen pää­tös. Pe­rus­tet­tiin La­pu­an yh­teis­kou­lu. Op­pi­kou­lun pe­rus­ta­mi­nen maa­lais­kun­taan oli en­nak­ko­luu­lo­ton aja­tus. En­nen La­pu­an yh­teis­kou­lua maas­sam­me toi­mi vain kak­si op­pi­kou­lua kau­pun­kien ja kaup­pa­loi­den ul­ko­puo­lel­la, ni­mit­täin Fors­sas­sa ja Kou­vo­las­sa, ei­vät­kä ne­kään ol­leet maa­seu­tua sa­mas­sa mie­les­sä kuin La­pua. Fors­saa hal­lit­si teh­das­te­ol­li­suus ja Kou­vo­laa rau­ta­tiet, jo­ten La­pu­an yh­teis­kou­lua voi­daan pi­tää en­sim­mäi­se­nä maa­ta vil­je­le­vän vä­es­tön kes­kel­le pe­rus­tet­tu­na op­pi­kou­lu­na. La­pua oli oma­nar­von­tun­toi­nen ja eteen­päin pyr­ki­vä. He­rän­näi­syys ja suo­ma­lai­suu­saa­te oli­vat muo­kan­neet mie­li­a­lo­ja si­vis­tys­myön­tei­sik­si. Paik­ka­kun­nal­ta löy­tyi aloi­te­ky­kyi­siä pap­pe­ja, kan­sa­kou­lu­no­pet­ta­jia ja vir­ka­mie­hiä, mut­ta myös ai­kaan­sa seu­raa­via ta­lon­poi­kais­su­ku­ja.

La­pu­an yh­teis­kou­lun pe­rus­ta­va ko­kous pi­det­tiin 25. päi­vä­nä maa­lis­kuu­ta 1904. Ko­kouk­ses­sa to­det­tiin uu­den op­pi­kou­lun tar­ve. Vaa­san ja Kok­ko­lan yh­teis­kou­luis­sa oli täy­det op­pi­las­mää­rät ja maa­kun­nas­ta löy­tyi kou­lu­tus­ha­luk­kuut­ta. La­pu­an kat­sot­tiin so­vel­tu­van hy­vin uu­den kou­lun si­jain­ti­pai­kak­si, kos­ka se oli "vä­ki­ri­kas pi­tä­jä" ja si­jait­si kou­lua tar­vit­se­van alu­een kes­kel­lä. Pel­käs­tään la­pu­a­lais­ten va­ras­sa hank­keen ei kui­ten­kaan kat­sot­tu on­nis­tu­van, jo­ten asi­as­ta pää­tet­tiin tie­dot­taa naa­pu­ri­pi­tä­jiin ja jär­jes­tää laa­jem­pi maa­kun­nal­li­nen ko­kous asi­an tii­moil­ta.

Pian il­me­ni, et­tei yh­teis­työl­le ol­lut edel­ly­tyk­siä. Naa­pu­ri­pi­tä­jil­le osoit­tau­tui mah­dot­to­mak­si tu­kea La­pu­al­le si­joi­tet­ta­vaa yh­teis­kou­lua. La­pu­a­lai­set oli­vat kui­ten­kin päät­tä­neet kou­lun pe­rus­taa ja nyt se jou­dut­tiin te­ke­mään omin voi­min. Kei­sa­ril­li­sel­le Suo­men se­naa­til­le laa­dit­tiin pe­rus­ta­mi­sa­no­mus ja myön­tei­nen pää­tös saa­tiin 25. elo­kuu­ta 1904. Syys­kuun en­sim­mäi­se­nä päi­vä­nä kaik­ki oli val­mis­ta. Kou­lu­työ al­koi yh­del­lä luo­kal­la Lah­den ta­lon ylä­ker­ras­sa Kal­le La­gers­ted­tin vuok­raa­mis­sa ti­lois­sa. Op­pi­lai­ta oli 40, jois­ta 23 oli la­pu­a­lai­sia. Kou­lun vir­kaa­te­ke­vä­nä joh­ta­jat­ta­re­na toi­mi yli­op­pi­las Al­ma Heik­ki­nen, joka opet­ti lä­hes kaik­kia ai­nei­ta.

La­pu­an yh­teis­kou­lu oli yk­si­tyi­nen op­pi­kou­lu. Sitä yl­lä­pi­tä­mään pe­rus­tet­tiin kan­na­tu­syh­dis­tys, joka pian muu­tet­tiin osa­keyh­ti­ö­muo­toi­sek­si. Yh­ti­ö­ko­kous va­lit­si joh­to­kun­nan, joka hoi­ti juok­se­via asi­oi­ta, esi­mer­kik­si va­lit­si opet­ta­jat ja vas­ta­si kou­lun ta­lou­des­ta. Vaik­ka ky­sees­sä oli yk­si­tyi­nen kou­lu, ta­lou­den pe­rus­tan muo­dos­ti val­ti­o­na­pu. Lu­ku­kau­si- ja kan­na­tus­mak­su­jen va­ras­sa kou­lun­pi­to oli­si lop­pu­nut ly­hy­een.

Vuo­des­ta 1904 ai­na Suo­men it­se­näis­ty­mi­seen saak­ka kou­lun yl­lä­pi­to oli vai­ke­aa ja val­ti­o­na­pu­jen saa­mi­nen ajoit­tain työ­läs­tä. Kou­lun ta­lous vai­kut­ti vä­hän vä­liä ole­van kui­lun par­taal­la, mut­ta epä­toi­voon pap­pien joh­ta­ma joh­to­kun­ta ei mil­loin­kaan va­jon­nut. La­pua an­toi par­haat voi­man­sa kou­lun käyt­töön, ja joh­to­kun­nan jä­sen­ten jou­kos­ta löy­ty­vät kaik­ki paik­ka­kun­nan merk­ki­hen­ki­löt. Moni an­sait­si­si tul­la mai­ni­tuk­si, mut­ta var­mas­ti eni­ten kou­lun hy­väk­si te­ki­vät pas­to­ri Emil Sar­pa­ran­ta, kirk­ko­her­ra Vil­hel­mi Mal­mi­vaa­ra ja ni­mis­mies Bruno Vik­man.

Vai­keuk­sis­ta huo­li­mat­ta kou­lu ke­hit­tyi. Vuon­na 1906 se sai oman ra­ken­nuk­sen pai­kal­ta, jos­sa ny­ky­ään si­jait­see La­pu­an ylä­kou­lu. Vuon­na 1912 en­sim­mäi­set kak­si­tois­ta abi­tu­rient­tia läh­ti­vät Hel­sin­gin yli­o­pis­toon yli­op­pi­las­tut­kin­non suul­li­siin ko­kei­siin. Ta­paus oli juh­la­het­ki koko pi­tä­jäl­le, mut­ta sa­mas­sa yh­tey­des­sä muis­tet­tiin tun­tea huol­ta jat­ku­vas­ti li­sään­ty­nees­tä yli­op­pi­las­tul­vas­ta. Opet­ta­jien pä­te­vyys pa­ra­ni jat­ku­vas­ti, ja tiet­ty kan­ta­jouk­ko al­koi muo­dos­tua. Jal­ma­ri Lah­den­suo, Hil­ja ja Ale Rii­pi­nen, Ar­vi Mal­mi­vaa­ra ja mo­net muut loi­vat pie­neen maa­lais­kou­luun ar­vok­kaan kris­til­lis-isän­maal­li­sen hen­gen. Op­pi­las­mää­rä kas­voi ai­na lu­ku­vuo­teen 1913–14 saak­ka, jol­loin op­pi­lai­ta oli 208. Sen jäl­keen al­koi las­ku­suun­taus, jon­ka kes­kei­se­nä syy­nä näh­tiin Sei­nä­jo­en yh­teis­kou­lun pe­rus­ta­mi­nen 1913. Op­pi­las­mää­rän ei us­kot­tu enää voi­van nous­ta yli kah­den­sa­dan, ja suu­res­ti epäil­tiin kah­den niin lä­hek­käin si­jait­se­van kou­lun elin­mah­dol­li­suuk­siin.

Haas­tei­siin vas­tat­tiin ke­hit­tä­mäl­lä kou­lua. Vuon­na 1915 La­pu­an yh­teis­kou­lun lu­ki­o­luok­kien rin­nal­le pe­rus­tet­tiin La­pu­an maan­vil­je­lys­ly­seo, oman ai­kan­sa eri­kois­lu­kio. Sen toi­min­ta-aja­tuk­se­na oli yleis­si­vis­tä­vän ja am­ma­til­li­sen kou­lu­tuk­sen yh­dis­tä­mi­nen, jos­ta on taas 2000-lu­vul­la kes­kus­tel­tu pal­jon. Kou­lu­tuk­sen his­to­ri­aa tut­kit­ta­es­sa on­kin mie­len­kiin­tois­ta huo­ma­ta, et­tä sa­mat ide­at ja ko­kei­lut tois­tu­vat. La­pu­an maan­vil­je­lys­ly­seo oli la­jis­saan toi­nen Suo­mes­sa ja sen kan­ta­va voi­ma oli Jalo Lah­den­suo. Ly­se­on tuli kas­vat­taa te­o­reet­ti­ses­ti si­vis­ty­nei­tä maan­vil­je­li­jöi­tä, jot­ka voi­si­vat toi­mia kan­ta­vi­na voi­mi­na paik­ka­kun­tan­sa kun­nal­li­se­lä­mäs­sä.

Maan­vil­je­lys­ly­se­on tu­le­vai­suus vai­kut­ti vä­lil­lä va­loi­sal­ta, ja vuon­na 1919 se sai oman ra­ken­nuk­sen yh­teis­kou­lua vas­ta­pää­tä. Kiin­nos­tus kou­lu­muo­toa koh­taan kui­ten­kin ty­reh­tyi 1920-lu­vun al­ku­vuo­si­na, suu­rel­ta osin heik­ko­jen jat­ko-opin­to­mah­dol­li­suuk­sien vuok­si. Yli­o­pis­to ei hy­väk­sy­nyt siel­tä val­mis­tu­nei­ta yli­op­pi­lai­ta juu­ri mui­hin tie­de­kun­tiin kuin maan­vil­je­lys­ta­lou­del­li­seen. Maan­vil­je­lys­ly­seo jou­dut­tiin lak­kaut­ta­maan ke­vääl­lä 1926.

La­pu­an yh­teis­kou­lun al­ku­tai­val si­joit­tuu val­ti­ol­li­ses­ti mer­kit­tä­vään mur­ros­vai­hee­seen ja kou­lun väki eli ajas­sa mu­ka­na. En­sim­mäi­sen maa­il­man­so­dan sy­tyt­tyä syn­tyi jää­kä­ri­lii­ke, joka vai­kut­ti myös yh­teis­kou­lun ja maan­vil­je­lys­ly­se­on op­pi­lai­siin. Vuon­na 1915 nel­jä nuor­ta mies­tä läh­ti Vaa­saan sil­mä­lää­kä­riin, to­si­a­si­as­sa Sak­saan so­ti­las­kou­lu­tuk­seen. Vuo­den 1917 se­ka­vis­sa olois­sa La­pu­al­la alet­tiin yhä sel­vem­min kan­nat­taa val­ti­ol­lis­ta it­se­näi­syyt­tä. Jää­kä­ri­liik­keen in­noit­ta­mi­na kuu­si­tois­ta op­pi­kou­lu­lais­ta ja nel­jä tuo­ret­ta yli­op­pi­las­ta pe­rus­ti­vat it­se­näi­syysk­lu­bin ni­mel­tä Junk­ka­rit. Ta­voit­teek­si otet­tiin ei enem­pää tai vä­hem­pää kuin työs­ken­nel­lä Suo­men it­se­näi­syy­den puo­les­ta. Mah­dol­li­suu­den tä­hän an­toi suo­je­lus­kun­ta.

Tam­mi­kuun 27. päi­vän il­ta­na vuon­na 1918 La­pu­an suo­je­lus­kun­ta ot­ti yh­teis­kou­lun ti­lat käyt­töön­sä. Al­koi ve­nä­läis­ten aseis­ta­rii­sun­ta, jon­ka jäl­keen oli läh­det­tä­vä ete­lään, tais­te­le­maan pu­na­kaar­te­ja vas­taan. Vuon­na 1918 La­pu­an yh­teis­kou­lun väki oli osa val­koi­sin­ta rin­ta­maa ja eli ni­me­no­maan va­paus­so­taa. So­das­sa kaa­tui vii­si kou­lun op­pi­las­ta, kym­me­nen en­tis­tä op­pi­las­ta ja yk­si en­ti­nen opet­ta­ja. Kou­lun hen­gel­le va­paus­so­dan mer­ki­tys oli val­ta­van suu­ri. Kou­lus­sa jo en­nes­tään val­lin­nut isän­maal­li­nen hen­ki vah­vis­tui edel­leen. Oli ol­tu mu­ka­na va­paus­tais­te­lus­sa ja oma osuus oli ko­et­tu mer­kit­tä­väk­si. Seu­raa­vi­na vuo­si­kym­me­ni­nä kou­lun elä­mäs­sä ko­ros­tui ni­me­no­maan va­paus­so­dan pe­rin­teen vaa­li­mi­nen.

Si­säl­lis­so­dan ja tal­vi­so­dan vä­li­nen ai­ka La­pu­an yh­teis­kou­lus­sa muo­dos­tui vä­rik­kääk­si. Pa­luu nor­maa­li­o­loi­hin ja ta­val­li­seen kou­lu­ku­riin ei ol­lut help­poa. Ku­rit­to­muut­ta ja ran­kai­se­mi­sen tar­vet­ta il­me­ni pal­jon. Opet­ta­ja­kun­nan ja joh­to­kun­nan pii­ris­sä oli mo­nia vah­vo­ja per­soo­nia, ja muu­ta­ma­na vuon­na kes­ki­näi­nen rii­te­ly vai­keut­ti toi­min­taa huo­mat­ta­vas­ti. Va­paus­so­dan pe­rin­tö il­me­ni en­nen kaik­kea suo­je­lus­kun­ta­toi­min­ta­na, jos­ta tuli poi­kien kes­kuu­des­sa eh­kä suo­si­tuin har­ras­tus.

Isän­maal­li­nen in­nos­tus nou­si huip­puun­sa La­pu­an liik­keen kiih­kei­nä vuo­si­na 1929–32. La­pua si­jait­si niin sa­no­tus­ti myrs­kyn kes­kuk­ses­sa ja mo­net kou­lun opet­ta­jat ja joh­to­kun­nan jä­se­net toi­mi­vat ak­tii­vi­ses­ti kan­san­liik­kees­sä, Hil­ja Rii­pi­nen nä­ky­vim­pä­nä. Op­pi­lai­den kes­kuu­des­sa syn­tyi la­pu­a­lais­hen­ki­nen seu­ra La­pu­an si­ni­mus­tat, joka oli laa­jas­ti yh­tey­des­sä maan mui­hin op­pi­kou­lui­hin ja ke­hot­ti toi­mi­maan kan­san­liik­keen hen­ges­sä. Ky­sy­mys oli on­gel­mal­li­nen, kos­ka kou­lu­lai­sil­ta oli po­li­tiik­kaan osal­lis­tu­mi­nen kiel­let­ty. Edus­kun­taa myö­ten kes­kus­tel­tiin, oli­ko La­pu­an yh­teis­kou­lus­sa men­ty lii­an pit­käl­le ja oli­ko kou­lun joh­to yl­lyt­tä­nyt op­pi­lai­ta.

Tam­mi­kuus­sa 1939, kun La­pu­an lii­ke oli jo lak­kau­tet­tu ja IKL pe­rus­tet­tu sen työ­tä jat­ka­maan, kou­lu­hal­li­tus mää­rä­si kou­lun joh­to­kun­nan tut­ki­maan 21 erik­seen ni­me­tyn op­pi­laan osal­lis­tu­mis­ta IKL:n toi­min­taan. Tut­ki­mus­ta ei teh­ty il­mei­ses­ti oi­ke­as­sa hen­ges­sä, kos­ka kou­luun il­mes­tyi kak­si kou­lu­hal­li­tuk­sen vir­ka­mies­tä tut­ki­maan asi­aa it­se. He kuu­lus­te­li­vat kaik­ki opet­ta­jat ja nel­jän ylim­män luo­kan op­pi­laat. Tut­ki­mus ei joh­ta­nut toi­men­pi­tei­siin.

Täs­sä yh­tey­des­sä on syy­tä mai­ni­ta, et­tä La­pu­an yh­teis­kou­lul­la oli 1930-lu­vul­la run­sas edus­tus edus­kun­nas­sa. Val­ti­o­päi­vil­lä is­tui­vat kou­lun joh­ta­ja Hil­ja Rii­pi­nen, en­ti­nen joh­ta­ja Ar­vi Mal­mi­vaa­ra, joh­to­kun­nan pu­heen­joh­ta­ja E.A. Tur­ja, joh­to­kun­nan en­ti­nen pu­heen­joh­ta­ja K.R. Ka­res, en­ti­nen maan­vil­je­lys­ly­se­on joh­ta­ja Jalo Lah­den­suo sekä en­ti­sis­tä op­pi­lais­ta ai­na­kin Vil­ho An­na­la ja Rei­no Ala-Kul­ju.

Vuon­na 1939 syt­tyi tal­vi­so­ta. Kou­lus­sa mie­liin is­kos­te­tul­le isän­maal­li­suu­del­le ja suo­je­lus­kun­nas­sa han­ki­tul­le so­ti­las­kun­nol­le oli käyt­töä. So­ta­vuo­si­na kou­lun toi­min­taa lei­ma­si­vat ly­hen­ne­tyt lu­ku­kau­det, rin­ta­ma­pal­ve­lus, ko­ti­rin­ta­ma­työ sekä san­ka­ri­vai­na­jat. Rin­ta­mal­la pal­ve­le­vien op­pi­lai­den, joi­ta oli esi­mer­kik­si lu­ku­vuon­na 1943-44 vii­si­kym­men­tä­kak­si, ope­tus py­rit­tiin jär­jes­tä­mään mah­dol­li­suuk­sien mu­kaan. Jon­kin ver­ran opis­kel­tiin rin­ta­ma­o­lois­sa, ja mo­net sai­vat myös opin­to­lo­mia. So­das­sa pal­ve­le­via ju­lis­tet­tiin yli­op­pi­laik­si il­man ko­et­ta. Ke­vääl­lä 1944 ja se jäl­keen val­tio huo­leh­ti so­das­sa pal­vel­lei­den kou­lun lop­puun saat­ta­mi­ses­ta.

So­dan jäl­keen kou­lun elä­mäs­sä moni asia muut­tui. Suo­je­lus­kun­nat ja Lot­ta Svärd oli lak­kau­tet­tu ja koko van­ha val­koi­nen Suo­mi oli kär­si­nyt tap­pi­on. Sii­tä huo­li­mat­ta kou­lun hen­ki py­syi hy­vä­nä. Läh­tei­den an­ta­man vai­ku­tel­man pe­rus­teel­la se oli tuol­loin par­haim­mil­laan. Opet­ta­ja­kun­nas­sa ja joh­to­kun­nas­sa yh­teis­työ toi­mi mitä par­hai­ten. Jär­jes­tys­häi­ri­öi­tä oli sel­väs­ti vä­hem­män kuin si­säl­lis­so­dan jäl­keen. Op­pi­lai­den har­ras­tus­toi­min­ta oli vilk­kaam­paa ja mo­ni­puo­li­sem­paa kuin mil­loin­kaan en­nen tai jäl­keen, ja se pai­not­tui hen­gel­li­seen toi­min­taan.

Op­pi­las­mää­rä li­sään­tyi huo­mat­ta­vas­ti. Lu­ku­vuon­na 1951-52 op­pi­lai­ta oli 589 ja La­pu­an yh­teis­kou­lu kuu­lui lää­nin suu­rim­piin op­pi­lai­tok­siin. Kou­lu­ra­ken­nus­ta oli laa­jen­net­ta­va. Joh­to­kun­ta ryh­tyi työ­hön ja tam­mi­kuus­sa 1951 van­han puu­ra­ken­nuk­sen kyl­jes­sä sei­soi uu­si ki­vi­nen li­sä­ra­ken­nus. En­nen uu­den osan käyt­töö­not­toa, tam­mi­kuun 12. päi­vä­nä, van­ha puu­ra­ken­nus pa­loi. Sa­man päi­vän il­ta­na joh­to­kun­ta päät­ti ra­ken­taa sen pai­kal­le ki­vi­ra­ken­nuk­sen, joka oli val­mis syk­syl­lä 1952. Joh­to­kun­nan työs­sä oli niin sa­not­tu te­ke­mi­sen mei­nin­ki, ja La­pu­an yh­teis­kou­lun his­to­ria on osoi­tus sii­tä, mi­hin yk­si­tyi­seen toi­me­li­ai­suu­teen pe­rus­tu­va kan­sa­lai­syh­teis­kun­ta par­haim­mil­laan ky­ke­nee.

Kou­lun yk­si­tyi­nen yl­lä­pi­to oli kui­ten­kin ras­kas­ta. La­pu­an yh­teis­kou­lu Osa­keyh­tiö oli­kin use­aan ot­tee­seen tar­jon­nut kou­lua val­ti­ol­le. Vuon­na 1952 ta­voi­te to­teu­tui. Kou­lu siir­tyi va­roi­neen ja vel­koi­neen val­ti­on hal­tuun ja ni­mek­si tuli val­ti­on op­pi­kou­lu­jen ta­paan La­pu­an yh­teis­ly­seo. Val­ti­on pää­tök­sen ot­taa kou­lu hal­tuun­sa voi näh­dä tun­nus­tuk­se­na. Val­tio ot­ti hal­tuun­sa vain hy­vin hoi­det­tu­ja kou­lu­ja.

La­pu­an yh­teis­ly­se­on his­to­ria kes­ti vuo­des­ta 1952 ai­na vuo­den 1974 pe­rus­kou­lu-uu­dis­tuk­seen saak­ka. Vuon­na 1953 Hil­ja Rii­pi­nen jäi eläk­keel­le 47 vuo­den pal­ve­luk­sen jäl­keen. Hän­tä seu­ra­si reh­to­ri­na Paa­vo Huh­ta­la, joka vuo­ros­taan siir­tyi eläk­keel­le vuon­na 1968. Kuu­si vii­meis­tä vuot­ta kou­lua joh­ti Toi­vo Mui­lu. La­pu­an yh­teis­ly­se­on elä­mä oli va­kaa­ta, var­maa ja hie­no­jen pe­rin­tei­den lei­maa­maa. Opet­ta­ja­kun­ta oli per­soo­nal­li­nen ja ar­vo­val­tai­nen, ja mo­net opet­ta­jat pal­ve­li­vat kou­lua vuo­si­kym­men­ten ajan.

On­gel­mak­si muo­dos­tui kou­luun pyr­ki­jöi­den kas­va­va mää­rä. Kou­lun­käyn­ti oli yleis­ty­nyt ja suu­ret ikä­luo­kat tu­li­vat op­pi­kou­lui­kään. 1950-lu­vun lo­pul­la vain noin 60 % pyr­ki­jöis­tä voi­tiin ot­taa kou­luun, jo­ten yh­teis­ly­se­o­ta oli­si pi­tä­nyt laa­jen­taa. Val­ti­o­val­ta ei kui­ten­kaan ano­muk­sia kuul­lut, mikä joh­ti sii­hen, et­tä suu­rim­mat sii­vous­ko­me­rot­kin piti ot­taa ope­tus­käyt­töön. Suu­rim­mil­laan kou­lu oli syk­syl­lä 1971, jol­loin opis­ke­li­joi­ta oli 838.

Yh­teis­ly­se­on laa­jen­nuk­sen jat­ku­vas­ti vain lyk­kään­ty­es­sä La­pu­an kun­nan oli toi­mit­ta­va. Vuon­na 1959 pe­rus­tet­tiin kun­nan­joh­ta­ja Hei­mo Yli­här­si­län joh­dol­la uu­si kun­nan yl­lä­pi­tä­mä op­pi­kou­lu, La­pu­an kes­ki­kou­lu. Reh­to­rik­si va­lit­tiin, tai pi­kem­min­kin mää­rät­tiin Ar­vi Suu­ta­la, jon­ka reh­to­ri­nu­ra la­pu­a­lai­sen op­pi­kou­lun pal­ve­luk­ses­sa tuli kes­tä­mään kol­me vuo­si­kym­men­tä. Toi­mit­tu­aan vii­si en­sim­mäis­tä lu­ku­vuot­ta vä­li­ai­kai­sis­sa ti­lois­sa La­pu­an kes­ki­kou­lu sai oman kou­lu­ra­ken­nuk­sen Ki­vi­ris­til­tä.

Sa­mal­la kou­lu laa­je­ni kah­dek­san­luok­kai­sek­si ja sai uu­den ni­men Ki­vi­ris­tin yh­teis­kou­lu. Uu­si op­pi­kou­lu sai no­pe­as­ti us­kot­ta­vuut­ta ja ar­vos­tus­ta. Jo vuon­na 1964 Ki­vi­ris­til­le oli enem­män pyr­ki­jöi­tä kuin yh­teis­ly­se­oon. Uu­den kou­lun ima­go oli nuo­re­kas ja mut­ka­ton, ja yk­si se­lit­tä­vä te­ki­jä oli var­mas­ti Ki­vi­ris­tin uu­si, sen ajan olois­sa mo­der­ni kou­lu­ra­ken­nus. Yh­teis­ly­se­on ti­lat oli­vat ah­taat ja ku­lu­neet.

Oman li­sän­sä la­pu­a­lai­sen op­pi­kou­lu­lai­tok­sen his­to­ri­aan tuo tiis­ten­jo­ke­lais­ten pyr­ki­mys oman op­pi­kou­lun saa­mi­sek­si. Jo La­pu­an kes­ki­kou­lua pe­rus­tet­ta­es­sa tiis­te­läi­set pyr­ki­vät saa­maan sen omal­le ky­läl­leen. It­se asi­as­sa kun­nan­val­tuus­to päät­ti yh­den ää­nen enem­mis­töl­lä si­joit­taa uu­den kes­ki­kou­lun kir­kon­ky­lään ei­kä Tiis­ten­jo­el­le. Sen jäl­keen tiis­te­läi­set pyr­ki­vät saa­maan myös omal­le ky­läl­leen kun­nan yl­lä­pi­tä­män kes­ki­kou­lun, ja val­tuus­to päät­ti ää­nin 22-10 sel­lai­sen pe­rus­taa. Val­tuus­ton ko­kous­kut­sus­ta löy­tyi kui­ten­kin muo­to­vir­he, pää­tök­ses­tä va­li­tet­tiin ja va­li­tus meni läpi.

Tiis­ten­jo­en seu­dun ky­lä­kun­nat päät­ti­vät pe­rus­taa oman, puh­taas­ti yk­si­tyi­sen kes­ki­kou­lun, jon­ka toi­min­ta al­koi vuon­na 1962. Pe­rus­tet­tiin kan­na­tu­syh­dis­tys, ke­rät­tiin al­ku­pää­o­ma, han­kit­tiin reh­to­ri ja opet­ta­jat, ra­ken­net­tiin kou­lul­le oma ra­ken­nus. Vaa­ti­mus al­ku­pää­o­mak­si osoit­tau­tui huo­mat­ta­vas­ti suu­rem­mak­si kuin mitä oli alun pe­rin aja­tel­tu, mut­ta se ke­rät­tiin. Ky­län oma osuus­mei­je­ri an­toi etu­mak­sua mai­don­tuot­ta­jil­le ja oma osuus­kas­sa lai­naa muil­le kan­na­tu­syh­dis­tyk­sen jä­se­nil­le. Näin toi­mi­taan Tiis­ten­jo­el­la.

1960-lu­vul­la op­pi­kou­lu­lai­tos jou­tui uu­sien haas­tei­den eteen. Yh­teis­kun­nal­li­nen il­ma­pii­ri va­sem­mis­to­lais­tui, jol­loin van­ha rin­nak­kais­kou­lu­jär­jes­tel­mä ja koko van­ha kou­lu­kult­tuu­ri jou­tui kri­tii­kin koh­teek­si. Ajan joh­ta­va is­ku­sa­na oli tasa-ar­vo, jon­ka ni­mis­sä vaa­dit­tiin yh­te­näis­kou­lu­jär­jes­tel­mää eli pe­rus­kou­lu­jär­jes­tel­mää. Sa­mal­la vaa­dit­tiin kou­lu­de­mok­ra­ti­aa eli op­pi­lai­den vai­ku­tus­mah­dol­li­suuk­sien kas­vat­ta­mis­ta. Op­pi­kou­lu­vä­ki näki kai­ken tä­män kai­ken hyök­käyk­se­nä it­se­ään vas­taan. Van­han kou­lu­jär­jes­tel­män vii­mei­set vuo­det voi­daan näh­dä van­han op­pi­kou­lun krii­si­kau­te­na, toi­saal­ta so­peu­tu­mis­kau­te­na väis­tä­mät­tö­män edes­sä.

La­pu­al­la siir­ryt­tiin pe­rus­kou­lu­jär­jes­tel­mään syk­syl­lä 1974. Uu­dis­tuk­ses­ta tuli La­pu­al­la ta­val­lis­ta vai­ke­am­pi. Kaup­pa­las­sa toi­mi kak­si täy­si­mit­tais­ta op­pi­kou­lua, yh­teis­ly­seo ja Ki­vi­ris­tin yh­teis­kou­lu. Nii­den lu­ki­oas­teet tuli yh­dis­tää yh­dek­si lu­ki­ok­si ja kes­ki­kou­lu­as­teet su­laut­taa osak­si pe­rus­kou­lua. Oman ky­sy­myk­sen­sä muo­dos­ti Tiis­ten­jo­en yh­teis­kou­lun koh­ta­lo. Tiis­ten­jo­ke­lai­set toi­voi­vat, et­tä hei­dän kou­lus­taan oli­si muo­dos­tet­tu La­pu­an toi­nen ylä­as­te, mut­ta ko­van kun­nal­lis­po­liit­ti­sen kamp­pai­lun jäl­keen Tiis­ten­jo­en yh­teis­kou­lun osak­si tuli lak­kaut­ta­mi­nen. Kaup­pa­lan joh­don nä­kö­kul­mas­ta kat­sot­tu­na pe­rus­kou­lu­a­se­tus ei an­ta­nut muu­ta mah­dol­li­suut­ta.

Lu­ki­on ja ylä­as­teen ti­la­ky­sy­myk­set oli­vat sel­kei­tä. La­pu­an lu­kio si­joi­tet­tiin Ki­vi­ris­til­le ja ylä­as­te en­ti­sen yh­teis­ly­se­on ti­loi­hin. Enem­män huol­ta tuot­ti­vat vir­ka­jär­jes­te­lyt, jois­sa kai­ken kaik­ki­aan on­nis­tut­tiin hy­vin. Lä­hes kaik­ki opet­ta­jat sai­vat niin hy­vän vi­ran tai toi­men kuin mi­hin muo­dol­li­nen pä­te­vyys suin­kin an­toi mah­dol­li­suu­den. Vai­kein yk­sit­täi­nen on­gel­ma oli lu­ki­on reh­to­rin va­lin­ta. Ar­vi Suu­ta­la ja Toi­vo Mui­lu oli­vat yh­tä lail­la siir­to­kel­poi­sia, ei­kä mi­tään yk­si­se­lit­teis­tä kri­tee­riä rat­kai­sun te­koon ol­lut. Lo­pul­ta rat­kai­su oli kaup­pa­lan­hal­li­tuk­sen kä­sis­sä, ja ää­nes­tyk­sen jäl­keen kaup­pa­lan­hal­li­tus pää­tyi Ar­vi Suu­ta­laan.

La­pu­an lu­ki­on en­sim­mäi­set vuo­det oli­vat vai­kei­ta. Yh­teis­hen­gen luo­mi­nen ei voi­nut het­kes­sä on­nis­tua, ja voi­daan sa­noa, et­tä mon­ta vuot­ta yh­den kou­lun si­säl­lä toi­mi kak­si kou­lua. Toi­sin tus­kin oli­si voi­nut ol­la. Kaik­ki tämä hei­jas­tui yli­op­pi­las­kir­joi­tus­ten tu­lok­siin. 1970-lu­vun lop­puun men­nes­sä yh­teis­hen­ki kui­ten­kin pa­ra­ni, ku­ten myös op­pi­mis­tu­lok­set.

La­pu­an lu­ki­on vii­si vuo­si­kym­men­tä ovat ne­kin si­säl­tä­neet suu­ria muu­tok­sia. Opet­ta­ja­kun­nan ko­koon­pa­no on ol­lut kui­ten­kin va­kaa ja reh­to­rien vir­ka­kau­det var­sin pit­kiä. Ar­vi Suu­ta­la joh­ti kou­lua vuo­teen 1989, jol­loin reh­to­ri­na aloit­ti Lau­ri Pip­po­la. Vuon­na 2009 reh­to­rik­si va­lit­tiin Kai­sa Pii­pa­ri­nen.

Kou­lu­työn or­ga­ni­soin­ti on kui­ten­kin muut­tu­nut pe­rus­teel­li­ses­ti. Vuon­na 1982 siir­ryt­tiin kurs­si­muo­toi­seen lu­ki­oon ja 1995 luo­kat­to­maan lu­ki­oon. Kaik­ki tämä on mer­kin­nyt va­lin­nai­suu­den li­sään­ty­mis­tä, opin­to-oh­jauk­sen tar­vet­ta sekä kii­reen tai ai­na­kin kii­reen tun­nun li­sään­ty­mis­tä. Yli­op­pi­las­kir­joi­tus­ten tu­lok­set nou­dat­ti­vat pit­kään pe­rin­teis­tä la­pu­a­lais­ta kaa­vaa: hy­lät­ty­jä ko­ke­lai­ta oli pal­jon mut­ta vas­taa­vas­ti myös huip­pu­suo­ri­tuk­sia oli kes­ki­mää­räis­tä enem­män. Tä­nään voim­me to­de­ta, et­tä re­put­ta­mi­nen on ny­ky­ään mel­ko vä­häis­tä.

Kak­si­tu­hat­ta­lu­vun suu­rin kou­lu­am­me kos­ket­ta­nut ky­sy­mys on ol­lut kou­lun kiin­teis­tö. Pe­rus­kor­jauk­ses­ta pu­hut­tiin pit­kään. Sen tar­ve oli huu­ta­va. Kou­lu­ra­ken­nus oli van­ha­nai­kai­nen, osin epä­käy­tän­nöl­li­nen ja tal­vel­la kyl­mä. Pe­rus­kor­jaus kui­ten­kin siir­tyi ja siir­tyi. Lo­pul­ta ra­ken­nus to­det­tiin kor­jaus­kel­vot­to­mak­si. Sa­maan ai­kaan La­pu­al­la kak­si ala­kou­lua pää­si sa­maan kun­toon. Kou­luin­ves­toin­tien to­teut­ta­mis­ta­vas­ta ja uu­sien kou­lu­jen si­joi­tus­pai­kas­ta ke­hit­tyi erit­täin re­pi­vä kun­nal­lis­po­liit­ti­nen rii­ta. Lo­pul­ta lu­kio sai uu­det ti­lat am­ma­til­li­sen kou­lu­tus­kes­kus Se­dun yh­tey­des­tä. Lu­kio voi toi­mia tä­nään uu­sis­sa ja uu­de­nai­kai­sis­sa ti­lois­sa uu­de­nai­kai­sin va­rus­tein. Se­dun kans­sa yh­teis­työs­sä to­teu­tet­tu kak­sois­tut­kin­to on va­kiin­tu­nut, mut­ta suur­ta kou­lu­tus­väy­lää sii­tä ei ole tul­lut.

Toi­min­ta­kult­tuu­ri on muut­tu­nut koko ajan in­hi­mil­li­sem­mäk­si ja ta­val­laan peh­me­äm­mäk­si. Op­pi­las­ta tu­e­taan ai­van eri ta­val­la kuin van­han op­pi­kou­lun ai­kaan. Vuo­si­tu­han­nen vaih­tees­sa kou­luun pe­rus­tet­tiin op­pi­las­huol­to­ryh­mä. Vuon­na 2005 aloit­ti en­sim­mäi­nen pää­toi­mi­nen opin­to-oh­jaa­ja. Kak­si­tu­hat­ta­lu­vul­la kou­luun on saa­tu myös ku­raat­to­ri ja eri­tyi­so­pet­ta­ja. En­sim­mäi­sen luo­kan alus­sa tes­ta­taan mah­dol­li­set lu­ki­vai­keu­det ja niis­sä tu­e­taan. Lu­kio-opis­ke­lu on muut­tu­nut ko­ko­naan mak­sut­to­mak­si. Ja kaik­ki­na näi­nä vuo­si­na on pu­hut­tu hy­vin­voin­ti­val­ti­on ala­sa­jos­ta.

Vii­me vuo­sien mer­kit­tä­viä il­mi­öi­tä ovat ol­leet ko­ro­na­pan­de­mia ja di­gi­ta­li­saa­tio. Ko­ro­na-ai­ka osoit­ti suo­ma­lai­sen opet­ta­ja­kun­nan kor­ke­an ta­son. Sii­tä sel­vi­ä­mi­ses­sä aut­toi di­gi­ta­li­saa­tio. Di­gi­ta­li­saa­tio ja­kaa mie­li­pi­tei­tä. En­sin sen näh­tiin rat­kai­se­van kaik­ki on­gel­mat. Pian se näh­tiin kaik­kien on­gel­mien juu­ri­syy­nä. To­tuus on eh­kä jo­tain sil­tä vä­lil­tä. Ai­ka ajoin jul­ki­ses­ta kes­kus­te­lus­ta saa sen ku­van, et­tä kou­lus­sa on kaik­ki muut­tu­nut. Pal­jon on kui­ten­kin van­haa tut­tua mu­ka­na. Op­pi­mis­ta­pah­tu­man osa­puo­let ovat edel­leen ih­mi­siä ja ih­mi­set sa­man­lai­sia kuin en­nen­kin.

La­pu­a­lai­sen op­pi­kou­lun his­to­ria on ar­vo­kas. Se on täyn­nä pi­o­nee­ri­hen­keä ja ar­kis­ta työ­tä, suu­ria per­soo­nia ja hil­jai­sia puur­ta­jia.

Esa Rin­ta­la

Esi­tel­mä on pi­det­ty la­pu­a­lai­sen op­pi­kou­lu­lai­tok­sen 120-vuo­tis­juh­lis­sa La­pu­an tuo­mi­o­kir­kos­sa 3.11.2024.