Viikko
Kuukausi
6kk
? Viikon kysymys ?
Mira Uusihauta-Koivu
mira.uusihauta-koivu@lapuansanomat
– Kaikki laulaa, havainnoi pieni mies Vilho Salonpää hieman hämmästyneellä äänellä tuomikirkossa äitinsä sylissä.
Ollaan vauvakirkossa ja kaikki tosiaankin laulavat. Ainakin siltä se kuulostaa, etenkin lapsen korvaan. Vauvoilla ja heidän sisaruksillaan on monenlaista ihmettelemistä. Monenlaisia ääniä ja paljon katseltavaa.
Vauvakirkkooon päästiin nyt pitemmän tauon jälkeen, kun koronan takia monille vauvaperheille todella tärkeä tapahtuma jouduttiin siirtämään. Koolla on seurakunnan taaperomusakerholaisia, vauvamuskarilaisia, vauvaklubilaisia ja vauvamusakerholaisia. Koolle kutsuttiin erityisesti kaikkia niitä perheitä, joiden vauva on kastettu tänä vuonna.
Anteeksiantamisen ja -pyytämisen taito
Rovasti Jukka Tuppurainen totesi kirkkoväelle, että hienoa, että voidaan näin joukolla nyt kokoontua.
– Iloitaan siitä, että te olette nyt täällä ja että on vielä se tilanne, että lapsia on syntynyt mukavan paljon seurakuntaan. Saamme olla isolla joukolla.
Tuppurainen puhui seurakuntalaisille anteeksiantamisen taidosta.
– Antakaa toisillenne anteeksi. Ja vielä hienompaa on, jos pystyy pyytää lapseltaan anteeksi. Se osoittaa vanhemman viisautta ja voimaa.
Itse Tuppurainen muistaa, että lapsuudessa koulussa toisen pojan kanssa tuli tappelua ja sitten opettaja käski pyytämään anteeksi.
– Se anteeksipyyntö tuli kyllä sellaisella äänellä ensin, ettei se varmaan tuntunut oikein vakuuttavalta. Ehkä sitä on myös vuosien varrella kehittynyt, Tuppurainen toteaa.
Lapset ja vauvat perheineen
Marjo-Riitta ja Benjam Kantonen tulivat kirkkoon Aamoksen ja nelikuisen Iitan kanssa. Heidän korona-aika on sujunut paljolti kotoillen.
– On tässä ollut nyt runsaasti aikaa olla perheen kesken. Onneksi ollaan voitu nyt käydä vauvamuskarissa.
Emilia ja Eero Peltotupa olivat kolmikuisen Eelin kanssa ja iloitsivat myös siitä, että jotkut kerhot ovat alkaneet. Koko vauvan odotusaika meni korona-ajan keskellä.
Kuusi kuukautta vanha Hilda Jaatinen oli tullut kirkkoon vanhempiensa Niina ja Petri Jaatisen kanssa. Samoin neljä kuukautta vanha Elvi äitinsä Kiian ja isänsä Jari Salonpään kanssa. Mukana myös Vilho isoveli.
Katso video
tästä? Viikon kysymys ?
? Viikon kysymys ?