Viikko
Kuukausi
6kk
? Viikon kysymys ?
Teatterikaupunki Lapua sai jälleen hyviä uutisia. Kun keväällä 2014 alkaa Yle TV2:ssa ja Yle Areenassa lämminhenkinen seikkailusarja nimeltään Ihan sama, sarjan toista lapsipääosaa näyttelee vahvat lapualaisjuuret omaava 14-vuotias Vilma Sippola. Kuusiosaisen lastendraaman ohjaa muun muassa elokuvat Sairaan kaunis maailma, Joki ja Eila ohjannut elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja Jarmo Lampela.
Sarja kertoo eliittikouluun eristetyn tähtioppilaan 12-vuotiaan Kasperin (Nuutti Konttinen) ja Iidan (Vilma Sippola), hylätyn ja huostaan otetun tytön ystävyydestä. Noin kymmenvuotiaille katsojille suunnatussa vauhdikkaassa sarjassa pohditaan myös syvällisempiä ajankohtaisia aiheita, kuten erilaisuuden hyväksymistä, perheen merkitystä ja menestyksen hintaa.
-Mahtavat fiilikset, aivan upeat, sanoo roolista joka solullaan riemuitseva Vilma, vahvuutenaan teatterilavalla jo kuusivuotiaana hankitut ensimmäiset kokemukset.
-Uskon sarjan koukuttavan ja houkuttavan lapsia ja nuoria. Se on niin hyvä leffa, Vilma sanoo päättäväisesti. Hän oli juuri ajanut kuvausten välillä äitinsä Miira Sippolan kanssa Helsingin kodista halki helteisen Suomen Lapualle viikoksi, josta nipistyi vielä pari päivää kuvauksissa Lahdessa.
Vilmasta ja seikkailusarjasta lisää Lapuan Sanomissa.
? Viikon kysymys ?
? Viikon kysymys ?