Kes­kus­tel­laan hie­man unes­ta ja nuk­ku­mi­ses­ta. Unen tar­ve lie­nee yk­si­löl­lis­tä, sii­nä mis­sä toi­nen pär­jää kuu­del­la tun­nil­la, tar­vit­see toi­nen vä­hin­tään kah­dek­san. Ihan uu­te­na meis­tä jo­kai­nen nuk­kuu suu­rim­man osan ajas­taan, vau­vat kun voi­vat nuk­kua jopa 17 tun­tia vuo­ro­kau­des­sa. Ja sit­ten on hei­tä pie­no­kai­sia, jot­ka tuos­sa sa­mas­sa ajas­sa pi­tä­vät van­hem­pi­aan he­reil­lä niin, et­tä tuo­reen äi­din ja isän unet jää­vät ko­vin ly­hyik­si ja pät­kit­täi­sek­si.

Kuu­lem­ma mitä van­hem­mak­si tu­lee, sitä vä­hem­män un­ta tar­vit­see, ny­kyi­sin sitä ei tar­vit­se edes he­rä­tys­kel­loa. Jo­kai­sek­si aa­muk­si on kyl­lä hä­lyy­tys asen­net­tu, mut­ta jo­kai­nen aa­mu myös he­rään en­nen tuo­ta he­rä­tys­tä ihan luon­nos­taan. To­sin vä­sy­kin tu­lee näin van­ha­na ai­em­min kuin nuo­rem­pa­na - sitä on ku­kut­tu aa­mu­yö­hön ihan hel­pos­ti, kun nyt al­kaa hau­ko­tuk­set tart­tu­maan jo kym­me­nen uu­tis­ten ai­koi­hin.

Stres­si ly­hen­tää nu­kut­tua ai­kaa, ai­na­kin siel­tä nu­kah­ta­mis­pääs­tä. Ah­dis­ta­vi­na ai­koi­na pyö­ri­vät asi­at pääs­sä niin, et­tä nuk­ku­ma­til­la on vai­keuk­sia heit­tää jouk­koon uni­hiek­kaa. Sitä eh­tii mu­reh­tia mo­net mur­heet en­nen­kuin uni tu­lee ja ar­mah­taa.

Toi­sil­la taas on vai­keuk­sia py­sy­tel­lä unes­sa, hen­ki­lö­koh­tai­ses­ti huo­maan ai­na uu­des­sa pai­kas­sa, et­tä en­sim­mäi­nen yö ku­luu he­räil­les­sä jo­kai­seen rap­sah­duk­seen. Seu­raa­va yö on­nek­si su­juu rau­hal­li­sem­min - no­pe­as­ti ne kor­vat tot­tu­vat uu­siin ää­niin.

Kai­kil­le lie­nee tut­tu sa­non­ta, jos­sa käs­ke­tään nuk­ku­maan yön yli, eli et­tä ei teh­täi­si lii­an äk­ki­näi­siä pää­tök­siä. Ai­voil­la on myös tai­pu­mus kä­si­tel­lä päi­vän asi­oi­ta nuk­ku­es­sa, eli kun sinä nu­kut - ali­ta­jun­ta­si te­kee töi­tä. Sitä voi vaik­ka kir­joit­taa ko­lum­nia aa­mu­tui­maan, kun sitä on yön ai­ka­na ali­ta­jun­ta en­sin kä­si­tel­lyt. Vai­kei­den on­gel­mien rat­kai­su on hel­pom­paa aa­mul­la he­rää­mi­sen jäl­keen. Il­lal­la kun kaik­ki on ol­lut se­ka­vaa vyyh­tiä, on vyyh­ti aa­muun men­nes­sä set­vit­ty ja rat­kai­su on­kin kirk­kaa­na edes­sä­si. Pä­tee myös ko­lum­nin kir­joit­ta­mi­seen, il­lal­la ni­mit­täin vie­lä poh­din mitä aja­tuk­sia lu­et­ta­vak­sen­ne ylös kir­jai­sin.

Ali­ta­jun­nan tuot­ta­mien unien tul­kin­ta on ol­lut his­to­ri­an aa­mu­hä­mä­ris­tä al­ka­en miel­tä kieh­to­va ala. Jo an­tii­kin Krei­kas­sa tul­kit­tiin unia ja esi­mer­kik­si kaik­kien tun­te­ma Sig­mund Freud esit­ti 1900-lu­vul­la, et­tä uni on väy­lä ih­mi­sen pii­lo­ta­jun­taan.

Sa­no­taan myös, et­tä unet ovat sie­lun pei­li. Jaa-a, en­pä tie­dä. Mi­tä­hän sie­lu­ni osaa pei­la­si se uni, jos­sa (tei­ni-ikäi­se­nä) olin pur­ka­mas­sa pom­mia ja juu­ri en­nen­kuin pom­mi rä­jäh­ti, pä­räh­ti he­rä­tys­kel­lo­ni soi­maan (niin rak­kaat lap­so­set, en­nen oli oma kel­lo he­rää­mis­tä var­ten ja pu­he­lin oli kiin­ni sei­näs­sä). Jos taas unet ana­ly­soi­vat men­nyt­tä päi­vää, niin oli­si mie­len­kiin­tois­ta tie­tää, et­tä mi­tä­hän osaa men­neis­tä esit­ti se osa, jos­sa hyp­pä­sin ka­tol­ta ja len­sin il­man sii­piä?

Niin tai näin, nuk­ku­mi­nen on ki­vaa ja ny­kyi­sin jo nu­kun jäl­leen läpi yön he­räi­le­mät­tä - ai­ka jota las­ten ol­les­sa pie­niä en ku­vi­tel­lut enää nä­ke­vä­ni.

Kau­nii­ta unia kai­kil­le!

Ire­na Ul­vi­nen
Vih­reä fe­mi­nis­ti
La­pu­an lai­dal­ta