Lee­na Hjelt
@la­pu­an­sa­no­mat.fi

Ke­nel­lä ne huo­not kee­nit on, Ei­lal­la vai Ram­pel­la vai jol­lain muul­la? Mil­lai­set ne ovat vai ovat­ko ne edes oi­ke­as­ti huo­not?

Yl­lät­tä­viä, oi­ke­as­taan mah­dot­to­mia, kään­tei­tä on lu­vas­sa Kan­to-te­at­te­rin ”kun­non ke­säi­ses­sä maa­lais­ko­me­di­as­sa”, Ei­la, Ram­pe ja huo­not kee­nit -näy­tel­mäs­sä.

– Kun­non ke­säi­sel­lä maa­lais­ko­me­di­al­la tar­koi­tan sitä, et­tä tämä ei ole ylei­sön nau­rat­ta­mis­ta, jota jos­kus hal­val­la­kin nä­kee teh­dyn, vaan kyl­lä täs­sä on ko­tiin vie­tä­väk­si asi­oi­ta. Se on juu­ri Si­nik­ka No­po­laa, sa­noo oh­jaa­ja Ei­ja-Ir­me­li Lah­ti.

Lu­hu­ri­kan ke­sä­te­at­te­ri he­rää eloon pit­käs­tä ai­kaa, sil­lä vii­mek­si siel­lä pyö­ri­vät esi­tyk­set vuon­na 2017. Vuon­na 2021 kuol­leen Si­nik­ka No­po­lan kir­joit­ta­ma näy­tel­mä saa en­si-il­tan­sa per­jan­tai­na 7. hei­nä­kuu­ta ja sitä esi­te­tään kaik­ki­aan kym­me­nen ker­taa 2. päi­vään elo­kuu­ta saak­ka.

– Mi­nul­la on ne huo­not kee­nit, pal­jas­taa Lik­ka, (Hei­di Pou­hu­la) Ei­lan ja Ram­pen ty­tär, joka on me­nos­sa kih­loi­hin Pir­kan (Alek­si Falk) kans­sa.

– Nä­et­te sit­ten, kuin­ka huo­not kee­nit ovat, Hei­di Pou­hu­la vih­jaa ja to­te­aa Li­kan ole­van äi­tin­sä jat­ke.

– Oon vä­hän tun­ne­kyl­mä vä­lil­lä ja sa­non, mitä syl­ki suu­hun tuo, Pou­hu­la ku­vaa roo­li­hen­ki­lö­ään.

Pirk­ka on toh­to­ris­mies, eh­kä vä­hän tur­han koh­te­li­aas­ti sa­not­tu­na käy­tän­nön nero ja te­o­ree­tik­ko sa­mas­sa pa­ke­tis­sa, joka epäi­lee kih­lauk­sen ”jär­ke­vyyt­tä”.

Ei­la puo­les­taan on Ei­ja-Ir­me­li Lah­den mu­kaan van­han hy­vän ajan roo­raa­ja, jol­la on kaik­ki lan­gat kä­sis­sään ja pi­tää niis­tä kiin­ni, vaik­ka vä­lil­lä vä­hän lip­sah­taa.

Mut­ta mitä roo­lis­taan sa­noo Ei­laa näyt­te­le­vä Pirk­ko Manu?

– Ei­la on erit­täin huo­lis­saan niis­tä kee­neis­tä. Et­tä mil­lai­sen sul­ha­sen se ty­tär va­lit­see, et­tei­vät ne pe­riy­dy seu­raa­val­le su­ku­pol­vel­le.

Kee­nit, niis­tä ne huo­not, ei­vät tie­ten­kään ole Ei­lal­ta pe­räi­sin.

Ram­pe myö­täi­lee, kos­ka on ha­vain­nut pää­se­vän­sä niin kaik­kein vä­him­min vai­voin.

– Ram­pe on lep­poo­nen ja rau­hal­li­nen mies, hän­tä näyt­te­le­vä Kari Manu tuu­maa. Manu on jou­tu­nut te­ke­mään töi­tä jät­tääk­seen pu­hees­taan pois ete­lä­poh­ja­lai­sen mur­teen.

Mik­sei Ram­pe voi­si pu­hua Ete­lä-Poh­jan­maan mur­ret­ta?

– Noin nös­sö mies ei so­pi­si Ete­lä-Poh­jan­maal­le, heit­tää vä­liin tä­män ka­ve­ri, elä­mään­sä tyy­ty­väi­nen poi­ka­mies ja puu­sep­pä Tim­pa (Veli Si­pi­lä).

Näy­tel­mäs­sä ele­tään kah­ta ke­sä­päi­vää Ei­lan ja Ram­pen mö­kil­lä. Ram­pe on kut­su­nut tyt­tä­ren­sä kih­la­jai­siin naa­pu­rin Tim­pan, Ei­lan mie­les­tä yk­soi­koi­sen tyy­pin – mut­ta on­ko sit­ten­kään? Ei­la saa juh­liin si­sa­ren­sa Sir­kan (An­ne Ju­ti­la), joka puo­les­taan on maa­il­man­nai­nen, tyy­li­käs, vä­ri­käs, mo­nes­sa ih­mis­suh­tees­sa ol­lut kau­pun­ki­lais­lei­di.

Ja näin al­kaa ih­mis­suh­de­sop­pa häm­men­tyä.

–  Täs­sä on erit­täin pal­jon sa­mais­tu­mis­koh­tei­ta. Täm­möi­siä me ih­mi­set olem­me: täs­sä pu­hu­taan erit­täin pal­jon tois­tem­me ohi, vält­tä­mät­tä ei kuun­nel­la mui­ta. Teks­ti on hy­vin elä­män­ma­kuis­ta ja huu­mo­ri on äly­käs­tä. Pal­jas­ta­kin pin­taa näy­te­tään, mut­ta ei sil­lä ta­val­la, et­tä sil­le pi­täi­si nau­raa. Täs­sä ei ki­roil­la ei­kä lii­oin juo­da vii­naa, mut­ta skoo­la­taan sham­pan­jal­la, Lah­ti pal­jas­taa.

Lah­den mu­kaan No­po­laa on se­kin, et­tä älyk­kääl­le teks­til­le an­ne­taan mah­dol­li­sim­man pal­jon ti­laa.

– Täs­sä ei näy­tel­lä isos­ti, vaan asi­oi­ta vain pu­do­tel­laan, to­te­aa Lah­ti.

Ei­ja-Ir­me­li Lah­ti tun­tee luk­ka­rin­rak­kaut­ta Kan­to-te­at­te­rin te­ki­jöi­tä koh­taan ihan sik­si­kin, et­tä hän on teh­nyt yh­teis­työ­tä hei­dän kans­saan vuo­si­kym­men­ten ajan. Nyt hän on käy­nyt La­pu­al­la "pis­ko­jen vä­lis­sä" sa­mal­la, kun oh­jaa ko­ti­kon­nuil­leen mu­si­kaa­lia.

Kari Manu muis­te­lee edel­li­sen No­po­lan Ei­la, Ram­pe ja Lik­ka -näy­tel­män saa­vut­ta­maa suo­si­o­ta. Sen to­teut­ti Te­at­te­ri La­pua vuon­na 2006.

– Ta­val­laan tämä on sil­le jat­koa, mut­tei tätä ym­mär­tääk­seen ole tar­vin­nut näh­dä sitä. Si­nik­ka No­po­lal­la on pet­tä­mä­tön ar­jen huu­mo­ri ja hä­nel­lä oli ää­ret­tö­män te­rä­vä sil­mä nä­ke­mään ih­mis­ten vä­li­siä suh­tei­ta ja ta­po­ja re­a­goi­da asi­oi­hin.

Kan­to-te­at­te­ri on pe­rus­tet­tu Lar­va­te­at­te­rin juu­ril­le.

– Lar­va läh­tee, kan­to jää, heit­tää Kari Manu.

///EDIT, JUT­TUA KOR­JAT­TU 11.7. Ei­la, Ram­pe ja Lik­ka -näy­tel­män to­teut­ti vuon­na 2006 Te­at­te­ri La­pua, ei Lar­va­te­at­te­ri.