Min­na Vai­ni­on­pää

min­na.vai­ni­on­paa@la­pu­an­sa­no­mat.fi

Kyl­lä­hän me se on ai­na tie­det­ty, et­tä met­säs­sä ja luon­nos­sa liik­ku­mi­nen rau­hoit­taa. Ny­kyih­mis­ten kie­lel­le kään­net­ty­nä kan­non­nok­kaan is­tah­ta­mi­nen vä­hen­tää stres­siä. Nyt on alet­tu jopa hank­keis­taa ter­veys­met­siä. Tääl­lä maal­la on to­tut­tu vain ta­lous­met­siin. Kun lap­se­na puo­li­vä­ki­sin raa­hat­tiin met­sään mus­tik­kaan, tai ran­ka­met­sään, ei ku­kaan mai­nin­nut mi­tään ta­pah­tu­man ter­veys­vai­ku­tuk­sis­ta!

Tätä iki­ai­kais­ta met­sän vai­ku­tus­ta on jo jon­kin ai­kaa to­den­net­tu eri­lai­sil­la tut­ki­muk­sil­la, jot­ka liit­ty­vät ih­mi­sen ter­vey­teen suh­tees­sa luon­toon. Jopa lää­ke­tie­teel­li­siä fak­to­ja on nos­tet­tu esil­le. Eh­kä lää­kä­rit ryh­ty­vät pa­tis­ta­maan mei­tä met­sä­ret­kil­le ter­vey­den­hoi­to­mie­les­sä el­lem­me it­se enää ym­mär­rä met­sään men­nä. Jo­tain vie­raan­tu­mi­ses­ta ker­too se­kin, et­tä lap­set, ei­vät­kä ur­ba­ni­soi­tu­neet be­to­ni­vii­da­kois­sa kas­va­neet ai­kui­set­kaan, pysy enää pys­tys­sä epä­ta­sai­ses­sa met­sä­maas­tos­sa.

Meil­le la­pu­a­lai­sil­le met­sä on lä­hel­lä. Olem­me etuo­i­keu­te­tus­sa ase­mas­sa, sil­lä met­sä al­kaa mel­kein jo­kai­sen ta­ka­pi­hal­ta, tai kä­ve­ly­mat­kan pääs­tä kui­ten­kin. Kan­nat­taa siis men­nä met­sään. Meil­lä on myös Simp­siö, jos­sa on vii­toi­te­tut ret­ki­po­lut ja laa­vut. Siel­lä ei ek­sy­mis­tä tar­vit­se pe­lä­tä, ja kul­kua hel­pot­ta­vat mo­nin pai­koin pit­kos­puut.

Ai­na ei tar­vi­ta sir­kus­hu­ve­ja. Pal­jon voi­maan­nut­ta­vam­paa ja elä­myk­sel­li­sem­pää voi ol­la met­säs­sä sa­moi­lu. Hil­jai­suus voi ol­la jopa häm­men­tä­vää, mut­ta vä­hi­tel­len kor­va jo al­kaa erot­taa lin­nun­lau­lua ja pui­den hu­mi­naa.

Met­sä on au­ki 24/7, ei­kä sin­ne ole pää­sy­mak­sua, ai­na­kaan vie­lä. Kan­nat­taa ko­keil­la!