Viikko
Kuukausi
6kk
? Viikon kysymys ?
Virkiän superpesisnaisten lukkari Anni Heikkilä palkittiin Pohjanmaan Vuoden naispelaajana, kun Pesäpalloliiton läntisen alueen Pohjanmaan palkitsemisgaala järjestettiin Seinäjoella.
– Anni oli kuluneella kaudella avainroolissa, kun hänen joukkueensa saavutti SM-hopeaa, perusteli valintaa aluevastaava Anna Tuomola.
Tilaisuuden aikaan Virkiän naisten kauden avausleirillä ollut Heikkilä lähetti gaalaan videotervehdyksensä ja kiitti palkinnosta sekä käänsi katsettaan eteenpäin.
– Kaudessa 2024 oli paljon onnistumisia, mutta se jätti uuteen kauteen myös nälkää ja parannettavaa niin itselle kuin joukkueellekin, puntaroi Heikkilä.
Hämeenlinnan Paukun kasvatti on edustanut Virkiää kolmen kauden ajan ja voittanut joukkueensa kanssa kaksi SM-pronssia ja yhden SM-hopean.
Aiemmin syksyllä 24-vuotias Anni Heikkilä palkittiin seuransa Vuoden naispelaajana sekä eka kerran Vuoden lukkarina valtakunnallisessa pesisgaalassa.
Pohjanmaan palkittujen joukossa oli myös Virkiän D-tytöt, jotka valtasivat Janne Korpelan ja Anniina Paavolan luotsaamana valtakunnan leiriltä SM-hopeaa.
JT
? Viikon kysymys ?
? Viikon kysymys ?