Viikko
Kuukausi
6kk
? Viikon kysymys ?
Liikunnan opettaja Noora Mäkisalo toivoo, että koululaisia kannustetaan myös kotoa uimaan koulun liikuntatunneilla.
Mira Uusihauta-Koivu
@lapuansanomat.fi
Koulujen aloitus syksyllä saa oppilaat marssimaan yläkoulusta uimahalliin. Vuorossa on uintia. Yläkoulun yhdeksännen luokan tyttöjä vaeltaa kohti pukutiloja. Ihan kaikki eivät tunnille tule tai ainakin pitkin hampain. Yläkoulun liikunnan ja terveystiedon opettaja Noora Mäkisalo tietää, että nuoren ei ole aina helppoa tulla uimaan. Ja syitä on monia. Ymmärrettäviäkin ja hyvin henkilökohtaisia.
– Yläkoulussa ollaan aika herkässä iässä ja uintitunti ei ehkä ole kaikista mielyttävin asia, jos on omia epävarmuuksia ja muita syitä. Tuntuma sellaisesta on lisääntynyt. Ainakin olen oman useamman vuoden opettajaurani aikana havainnut, että enenevässä määrin oppilaat yrittävät olla tulematta uimaan. Ja se riippuu monesta asiasta, usein hyvin henkilökohtaisista. Osalla myös vanhemmat saattavat lähteä mukaan sellaisiinkin "syihin", joita opettaja taas ei lue ihan hyväksyttäväksi. Opettaja on melko vaikeassa asemassa silloin sanomaan, että tultava olisi, jos kotona ollaan toista mieltä.
Uimataito on kuitenkin tärkeä ja kulunut kesä jos mikä siitä taas muistutti.
– Kesällä tuli taas selväksi se, miksi sinne altaaseen yritetään saada mahdollisimman moni koululainen. Että sitä uimataitoa olisi ja että se pysyisi ja kehittyisi.
Mikä edistää sitä, että nuoret tulevat uimaan?
– Eräässä gradu-tutkimuksissa selvisi, että kun on turvallinen ja hyvä ryhmä, niin se edistää asiaa. Myös koulussa voidaan madaltaa kynnystä. Ne voivat olla aika pieniäkin juttuja, jolla niin tehdäään. Joskus joku voidaan päästää jo vähän ennalta pukutiloihin ja silloin pääsee nopsasti altaaseen ennen muita. Myös mahdollisia uintirästejä voidaan toteuttaa luovasti, antaa mahdollisuus käydä vaikka omana aikana uimassa. Pyrimme luomaan nuorille tilanteita, joissa heidät saadaan altaaseen.
Uintiviikkojen alkaessa yksi asia on kuitenkin varma.
– Wilma alkaa soida ja piipata. Viesteä tulee aivan valtavasti, satoja ja vastaamiseen menee aikaa. Ne ovat aina hyvin hektiset viikot näin opettajan näkökulmasta. Mutta kannattaa muistaa, että samalla puolella ollaan kaikki. Että nuorilla olisi tärkeä uimataito.
? Viikon kysymys ?
? Viikon kysymys ?