Viikko
Kuukausi
6kk
? Viikon kysymys ?
Mikko Jokipii, Tuukka Haapamäki, Toni Kurkimäki ja Pekka Pohjoispää ovat Lapua-elokuvan toteutuksesta vastaavat miehet. Jutun lopussa video, jossa he kertovat ajatuksiaan tulevasta tuotannosta.
Minna Vainionpää
minna.vainionpaa@lapuansanomat.fi
Lapuan patruunatehtaan räjähdyksestä kertovan täyspitkän draamaelokuvan tekeminen on vuosien kypsyttelyn ja valmistelujen jälkeen päässyt nyt vauhtiin. Lapua on tarina pientä paikkakuntaa kohtaavasta tragediasta, ihmisyydestä ja koettelemuksesta, jossa kuitenkin lopulta toivo elää. Elokuvasta on tulossa tämän alueen oma "tuntematon sotilas" tai "estonia", elämänmakuinen draama ja tarina, joka on vain odottanut kertojaansa.
– Kyse on niin tärkeästä aiheesta, että olemme halunneet tehdä perusteelliset alkuvalmistelut, emmekä ole halunneet hätäillä. Mutta nyt on tullut hetki lähteä työstämään tätä Lapua-projektia, jota suuri yleisö on odottanut. Esituotanto tapahtuu tämän vuoden aikana, tuotanto ja kuvaukset ensi vuonna. Valkokankaalle se valmistuu 2023, elokuvan tuottaja Pekka Pohjoispää kertoo.
Puolen miljoonan budjetti
Elokuvan budjetti on noin puoli miljoonaa euroa. Kulttuurirahaston myöntämä 30 000 euron apuraha vauhditti osaltaan projektin käynnistymistä.
Vuosi sitten Lapua-elokuvan tekemiseen Pohjoispään kanssa tuottajaksi mukaan hypännyt Mikko Jokipii kuvailee innoissaan, että nyt tehdään sellaista elokuvan suurtuotantoa, mitä ei koskaan aikaisemmin ole tässä mittakaavassa tällä alueella tehty. Se saattaa synnyttää Lapualle ja Etelä-Pohjanmaalle myös elokuvateollisuutta.
– Aihe on Lapualta, kuvaukset ja tuotanto tehdään täällä, mutta ilmiönä tämä on suurempi kuin Lapua. Kuten räjähdyksen jälkeen, niin myös nyt elokuvan kautta, tämä on koko maakuntaa ja maata koskettava tuotantokokonaisuus. Elokuvaan tarvitaan paljon osallistujia mm. joukkokohtauksiin ja osa näyttelijäkaartista tulee olemaan valtakunnantason näyttelijöitä. Kyseessä on todella mittava elokuvatuotanto, Jokipii kuvailee.
Elokuvan ohjaajana on Toni Kurkimäki, joka vastaa myös käsikirjoituksesta yhdessä Tuukka Haapamäen kanssa.
Lapua elokuvasta lisää tiistaina Lapuan Sanomissa.
Katso täältä video, jossa Lapua-elokuvan tekijät kertovat ajatuksiaan tulevasta tuotannosta.
? Viikon kysymys ?
? Viikon kysymys ?