La­pu­a­lai­nen te­räs­vaa­ri Al­po Kero, 84, on hyvä esi­merk­ki sii­tä, mi­ten py­sy­tään hy­väs­sä li­has­kun­nos­sa vart­tu­nee­na­kin. Hän tie­tää var­sin hy­vin, et­tä lii­ke on pa­ras­ta lää­ket­tä ja et­tä li­has­kun­to ra­pis­tuu iän myö­tä, jos ei tee sen eteen mi­tään.

– Jos li­hak­set heik­ke­ne­vät, niin myös luus­to heik­ke­nee. Ih­mi­set py­syi­si­vät pal­jon pa­rem­mas­sa li­has­kun­nos­sa pi­tem­pään, jos vain viit­si­si­vät käy­dä kun­to­sa­lil­la. Aluk­si sa­lil­la kan­nat­taa teh­dä liik­kei­tä ke­veil­lä pai­noil­la ja li­sä­tä pai­no­ja tar­peen mu­kaan, hän neu­voo.

Vah­va­ra­ken­tei­nen Kero he­rää aa­mu­var­hain, pis­te­lee puu­roa pos­keen ja suun­taa kah­des­ti vii­kos­sa kun­to­sa­lil­le te­ke­mään sa­li­har­joi­tuk­sen Ase­ma­ka­dul­la si­jait­se­val­le La­pu­an Kun­to­pis­teel­le.

Sa­lit­ree­nin jäl­keen mies jat­kaa usein Nes­teel­le kah­vil­le ja ta­paa­maan sa­mal­la ka­ve­rei­taan. Päi­vät jat­ku­vat sen jäl­keen mui­den as­ka­rei­den ja pi­ha­töi­den pa­ris­sa oma­ko­ti­ta­lon pi­ha­pii­ris­sä sekä kä­ve­ly­len­keil­lä.

Va­paa-ai­ka ku­luu hä­nel­lä ra­di­o­ta kuun­nel­les­sa, leh­tiä lu­kies­sa ja uu­ti­sia seu­ra­tes­sa.

– Mu­siik­kia kuun­te­len pal­jon ja lau­les­ke­len myös it­sek­se­ni pal­jon. Olen yleen­sä nuk­ku­nut hy­vin vä­hän, mut­ta ny­ky­ään olen saa­nut un­ta jo pa­rem­min.

Kero on py­sy­nyt ikäi­sek­seen var­sin hy­väs­sä kun­nos­sa ja säi­ly­nyt suu­rem­mil­ta vam­moil­ta ja sai­rauk­sil­ta. Leik­kaus­pöy­däl­le hän on kui­ten­kin jou­tu­nut kah­des­ti, kun ol­ka­päi­tä piti kor­jail­la tois­ta­mi­sen ku­lu­man vuok­si muu­ta­ma vuo­si sit­ten.

– Mi­nul­la on nyt mo­lem­mis­sa ol­ka­päis­sä ti­taa­ni­le­vyt. Li­hak­sia piti kun­tout­taa leik­kauk­sen jäl­keen mo­ni­puo­li­ses­ti ja kau­an muun mu­as­sa ku­mi­nau­hoil­la. Nyt ol­ka­päät ovat ol­leet taas kun­nos­sa, ei­kä ole enää mi­tään vai­vo­ja.

Kun­to­sa­lil­la käy­mi­sen Kero aloit­ti pian eläk­keel­le pääs­ty­ään vuon­na 1999, kun naa­pu­ri­mies Pert­ti Hau­ta­la hän­tä sin­ne in­nos­ti.

– Oli­han mi­nul­la pai­not ol­leet jo ko­to­na­kin, mut­ta hän mi­nut haas­toi sa­lil­le.

Sii­tä läh­tien Kero on käy­nyt kun­to­sa­lil­la sään­nöl­li­ses­ti jo 24 vuo­den ajan.

Sa­lil­la hän käy py­sy­äk­seen hy­väs­sä li­has­kun­nos­sa. Se nä­kyy var­sin­kin hä­nen le­veis­tä har­ti­ois­taan.

– Pa­rin vii­me vuo­den ai­ka­na har­ti­at ovat le­ven­neet niin, et­tei­vät pai­dat enää tah­do mah­tua pääl­le ja pi­tää os­taa uu­sia pai­to­ja, hän nau­rah­taa sel­kän­sä pro­fii­li­ku­vaa sa­mal­la näyt­tä­en.

Punt­ti­ki­soi­hin hän ei sen si­jaan ole ai­na­kaan vie­lä läh­te­nyt.

– Kyl­lä jot­kut ovat mi­nua sin­ne haas­ta­neet, mut­ta kun sar­jo­ja on vain 70-vuo­ti­ail­le as­ti, hän nau­raa.

Elä­män­työn­sä Kero on teh­nyt yli 40 vuo­den ajan rek­ka­kus­ki­na aja­en au­toil­la ai­na Nor­jaa ja muu­ta Eu­roop­paa myö­ten. Hän on kul­jet­ta­nut eri­lai­sia kii­to­lin­jo­ja vuo­des­ta 1962 läh­tien.

– En­sin ajoin kol­me vuot­ta La­pua-Hel­sin­ki-Ro­va­nie­mi vä­leil­lä ja olin myös kus­ki­na kul­je­tus­pal­ve­lu Sei­nä­jo­en Kau­ko­kii­dol­la. Sit­ten kul­je­tin lin­ja­lii­ken­net­tä Ny­hol­mil­la yh­dek­sän vuot­ta. Olin myös Kon­to­lal­la 15 vuot­ta ja siir­ryin vä­lil­lä aja­maan la­ve­til­la murs­kaa Ruot­sis­ta.

Voi­maa hän on saa­nut kuin vai­vih­kaa myös työn­sä kaut­ta.

– Sil­loin 1960-70-lu­vul­la kaik­ki ras­kaat ta­va­rat­kin nos­tet­tiin kä­sin re­kan kis­koil­le. Kun­toa piti ol­la, kun tuol­la maa­il­mal­la ajet­tiin yö­tä myö­ten. Mi­tään pa­hem­pia ko­la­rei­ta ei ole kos­kaan tul­lut, hän ker­too rek­ka­kus­kin ran­kas­ta yö­työs­tä.

Les­ke­nä Kero on asu­nut yk­sin pari vuot­ta oma­ko­ti­ta­los­saan, sil­lä hä­nen An­nikki-vai­mon­sa kuo­li pari vuot­ta sit­ten ve­ren­myr­ky­tyk­seen. Lap­set Jou­ni ja Kir­si asu­vat Yli­här­mäs­sä ja Kau­ha­val­la ja aut­ta­vat vä­lil­lä eri­lai­sis­sa töis­sä.

Sii­vous­työt on­nis­tu­vat mie­hel­tä koh­tuu hy­vin, vaik­ka hän to­sin hai­kai­lee­kin uut­ta imu­ria.

– Ai­on hank­kia ro­bot­ti-imu­rin, kun tuo imu­roin­ti ai­heut­taa jän­ni­tys­ti­lo­ja sel­kää­ni.

Hän val­mis­taa myös it­se ruo­kan­sa päi­vit­täin ja lää­ki­tys­kin on py­sy­nyt ai­sois­sa.

– Syön ta­val­lis­ta ruo­kaa, ku­ten muu­sia, rii­siä tai ma­ka­ro­ni­laa­tik­koa. Jos­kus käym­me tyt­tä­re­ni kans­sa syö­mäs­sä jos­sa­kin. Li­säk­si otan pari tab­let­tia D-vi­ta­mii­nia ja kalk­kia päi­väs­sä.

Han­nu Lusa