Viikko
Kuukausi
6kk
? Viikon kysymys ?
Mira Uusihauta-Koivu
@lapuansanomat.fi
Kesätöitä on mukavasti tarjolla lapualaisnuorille, ainakin mitä tulee kaupan alan monitoimija Eepee:n ja esimerkiksi teollisuuden alalla toimivan Valmetin suhteen. Lapuan Rekrymessuilla oltiin positiivisissa tunnelmissa kesätöiden tarjonnan suhteen, vaikka moni ala kärsii matalasuhdanteista. Työnhakijoille, työnantajille ja oppilaitoksille suunnatuilla Lapuan Rekrymessuilla Eepeen Joona Ämmälä Lapuan ABC:ltä ja Niko Kinnunen Lapuan Salesta kertovat, että heillä tarjonta kesätöissä on melko samankaltaista kuin edellisinäkin vuosina.
– On sekä pitempää kesätyöpestiä että lyhyempiä nuorille tarkoitettuja "Tutustu ja tienaa" -pestejä. Aika lailla samassa määrin kuin aikaisempinakin vuosina. Kesä tulee ja työntekijöillä on lomaa eli sijaisiakin tarvitaan luonnollisesti.
S-ryhmän toimipaikoissa Lapualla kesätyöntekijät voivat saada mahdollisuuden tehdä työtä useammissa työkohteissa.
– Meillä voi olla Salessa ja sitten vaikka S-marketissa. Tehtävät ovat kutakuinkin samoja mutta paikan kokoluokka vain vaihtuu. Samoin se helpottaa kiertoa, kun meillä on nykyään ihan sama kassasysteemi joka paikassa, joten jos tekee kassatyötä niin pystyy periaatteessa toimimaan useammassa paikassa, Kinnunen toteaa.
Valmetin rekrypisteellä päivystäneet koordinaattorit Juha Jylhä ja Anne Keisala kertovat, että Valmetin kesätöitä kohtaan on tullut kyselyitä ja messuilla nuoret olivat selvästi kiinnostuneita.
– Tänä vuonna oli oikein hyvä porukka Sedusta, nuoria kävivät pisteellämme. Metallipuolen opiskelijoitahan meille yleensä otetaan, Jylhä toteaa.
Myös uusi Kympin työllisyysalue oli mukana messuilla esittäytymässä. Kympin työllisyysalue on vastannut vuoden alusta alkaen Lapualla henkilö- ja työnantaja- ja yritysasiakkaiden julkisista työllisyyspalveluista ja toimii alueen työvoimaviranomaisena. Kympin työllisyysalueen tehtävänä on tukea työnhakijoita työnhaussa ja urasuunnitelmissa. Lapualla toimipiste on niin sanotussa entisessä Sleyn kiinteistössä Poutuntiellä ja siinä toimii muun muassa Invest Lapua ja kaupungin tekninen keskus.
– Viralliset avoimet ovet meillä on 19.2., vinkkaa Eija Hahtokari.
Lukiolainen Matilda Suokko oli kiertelemässä messuilla toiveena löytää kesätyö. Hänellä on jo kokemusta kaupungin viherpalveluista ja hänellä on myös kokemusta 4H-yrityksestä.
– Jatkan edelleen yritystoimintaa, jossa myyn palveluita hautausmaalle esimerkiksi kukkien kastelua ja hautakiven pesua ynnä muuta sellaista.
Rekrymessut on opiskelijoille hyvä paikka tutustua alueen yrityksiin ja saada käsitys siitä, millaisia työnkuvia on olemassa ja mihin tekijöitä tarvitaan. Tämä voi antaa suuntaa myös opiskeluun. Myös oppilaitokset ja muut nuorille suunnatut palvelut esittäytyivät messuilla. Mukana on muun muassa Nammo Lapua, Atria, SeAMK, Sedu, Step-koulutus sekä useita henkilöstövuokrauspalveluita tarjoavia yrityksiä.
Tapahtuman järjestää Lapuan kaupunki yhteistyössä Sedun, Kympin työllisyysalueen ja Ohjaamo Lapuan kanssa.
? Viikon kysymys ?
? Viikon kysymys ?