Viikko
Kuukausi
6kk
? Viikon kysymys ?
Marko Ämmälä vaihtoi ajatuksia Ahti Aallon kanssa mm. Halli hurmaavaksi -kehityshankkeesta, jonka myötä Hallista tehdään houkutteleva asuinpaikkakunta.
Jussi Lähde
Lakaluoman, Tiistenjoen ja Ylikylän yhteinen kylähanke, Sydänkylät, on päässyt täyteen vauhtiin. Kyläkauppahankkeen ja lukuisten uusien tapahtumien lisäksi hanke järjesti kaksipäiväisen linja-automatkan Keski-Suomeen. 30 osallistujan ryhmä tutustui useisiin kyliin ja niissä toteutettuihin hankkeisiin. Sydänkylät-hakkeen vetäjä Marko Ämmälä oli tyytyväinen eri kohtaamisiin alueen kyläaktiivien kanssa.
– Saimme nähdä miten valtavasti ihmisten omalla aktiivisuudella voidaan aikaansaada. Monessa kylässä ei ole sellaisia sijaintiin liittyviä etuja kuin meillä, mutta silti niissä on saatu paljon aikaiseksi. Tämä on hyvä oppi kaikille Lapuan kylille, Ämmälä pohtii matkan antia.
Koko Lapuan kannalta mielenkiintoisin oli Jämsän Hallin kylän tilanne. Patrian lentokonetehtaalla tapahtuva F35-hävittäjien eturunkojen kokoonpano tuo työtä 150 uudelle ammattilaiselle, Hallin kylän aktiivit pyrkivät saamaan mahdollisimman monet heistä muuttamaan alueelle.
– Tässä on opittavaa niin Sydänkylille kuin Lapualle. Päätös hävittäjien kokoonpanosta tehtiin kesäkuussa 2023, joten suhteessa Nammon patruunatehtaan uusiin investointeihin ja uusiin työntekijöihin he ovat puolitoista vuotta kokemuksissa ja prosesseissa edellä, Ämmälä kertoo.
Sydänkylät-hankkeessa on panostettu vahvasti kylien alueen olemassa olevien talojen saamiseksi julkiseen myyntiin. Toinen paljon pohdintaa herättänyt asia on, miten ohiajavaa väkeä saataisiin pysähtymään matkansa varrella erityisesti Tiistenjoella.
– Jämsän eri kylien yksi oppi oli se, miten aivan muutaman ihmisen aktiivisuudella voi olla suuri merkitys siihen, miten taloja saadaan myyntiin ja kaupaksi. Paluumatkalla tutustuimme Ruovedellä Vinhan kirjakauppaan, jossa järjestetään kesäisin erilaisia tapahtumia sekä majoitusta. On hämmästyttävää, että kesäkaudella tuo toiminta työllistää yli 20 henkilöä, Ämmälä kertoi.
Nuorisoseurojen ja erilaisten kylätalojen osalta matkalaisia evästettiin eri paikoissa yhteistyön ja työnjaon merkityksestä.
– Lakaluoman kylätalon ja Tiistenjoen nuorisoseuran kehittämistä ajatellen nuo kokemukset olivat tärkeitä. Saimme kuulla miten työnjakoa ja käyttöä on kehitetty eri paikoissa niin, että tällaiset paikat täydentävät toisiaan keskinäisen kilpailun sijaan, Ämmälä totesi.
Erilaisten kylätapaamisten lisäksi seurue tutustui Killinkosken museoalueen ja Serlachiuksen taidemuseoon Mäntässä sekä Jämsän saunakylään.
– Jämsän saunakylässä käy vuosittain 8000 kävijää, millä on iso merkitys paikalliselle matkailuelinkeinolle. Saunakylä toimii täysin vapaaehtoisvoimin, upea paikka, johon varmaankin moni matkalainen palaa saunomaan jonakin kesälauantaina, Ämmälä summaa matkan kokemukset.
Jussi Lähde
? Viikon kysymys ?
? Viikon kysymys ?