Viikko
Kuukausi
6kk
? Viikon kysymys ?
Tuomiokirkkoseurakunta saa uuden kappalaisen. Hän on Merja Kaunismäki.
Kirkkovaltuusto valitsi tiistain 3.2. kokouksessaan tuomiokirkkoseurakunnan uudeksi kappalaiseksi Merja Kaunismäen Keuruulta.
– Otan iloisin ja innostunein mielin viran vastaan. Lakeuden kutsu on elänyt sisälläni aina ja nyt saan palata kotiseuduille, Kaunismäki iloitsee.
– Olen syntyisin Ilmajoen Koskenkorvalta ja kaikki lomat olen "Korvalla" viettänyt. Sisareni asuu perheineen Lapualla ja paljon olen täällä ajellut. En siis ole oikeastaan lakeuksilta kokonaan koskaan lähtenytkään. On hienoa päästä tutustumaan uuteen työyhteisöön, seurakuntalaisiin ja työhön, hän jatkaa.
Merja Kaunismäki on työskennellyt Keuruun seurakunnassa vuodesta 1997, ensin seurakuntapappina ja sitten kappalaisena. Työt alkavat Lapualla toukokuun alussa.
– Haikein mielin jätän paljon tärkeää ja rakasta taakseni. Jään kaipaamaan monia ihmisiä ja asioita Keski-Suomen seudulta ja erityisesti Keuruun seurakunnan alueelta.
– Näin pitkän palveluksen jälkeen katsoin kuitenkin jo uusien mahdollisuuksien perään. Voisin nähdä ja tehdä seurakunnan työtä myös toisen työyhteisön ja -kulttuurin kautta. Jumalan pelloilla on vielä paljon kynnettävää minullekin.
Kappalaisen virkaa haki määräaikaan mennessä hakijaa.Työryhmä haastatteli hakijat tammikuussa ja arvioi Kaunismäen kokemuksen, koulutuksen ja soveltuvuuden hakijoista ansioituneimmaksi. Virka täytetään 1.5. alkaen.
Vastuualueena on seurakuntatyön lisäksi jumalanpalveluselämän ja vapaaehtoistoiminnan kehittäminen, lähetystyö ja naistyö. Kappalainen on lisäksi toiminut papiston ja jumalanpalvelusten työvuorosuunnittelijana sekä kirkkoherran sijaisena ja on mukana myös rippikoulutyössä.
? Viikon kysymys ?
? Viikon kysymys ?