Viikko
Kuukausi
6kk
? Viikon kysymys ?
Mira Uusihauta-Koivu
@lapuansanomat.fi
Hopearinteessä voi tutustua Jukantuvan toimintakeskuksen asiakkaiden taiteeseen. Idea, josta tämä näyttely on saanut alkunsa, on kerrassaan hauska ja ehdottomasti näkemisen arvoinen kokonaisuus. Katsoja huomaa, että näyttelyn tekeminen on selvästi innostanut tekijöitä. Lopputulokseen kannattaa käydä tutustumassa Hopearinteessä, se on esillä 4.6. saakka.
Valokuvanäyttely on nimeltään Minä taiteessa – taide minussa. Jukantuvan toimintakeskuksen asiakkaat ovat luoneet uudenlaisen valokuvanäyttelyn, jossa on yhdistetty kuvaparina toisiinsa kuuluisa taideteos ja siitä inspiraationa saatu oma tulkinta teoksesta. Tuloksena on kekseliäs näyttely. Idean äiti Lapualla on Jukantuvalla ohjaajana toimiva Tarja Hahtokari. Hän kertoo, että projekti aloitettiin jo vuosi sitten.
Ihan aluksi kaiken takana oli vuoden 2023 kalenteri, johon näitä kuvia otettiin.
– Kalenterit saatiin joululahjaksi asiakkaille ajoissa, mutta jotakin vielä puuttui. Nämä kuvat piti saada vielä laajemmalle yleisölle nähtäväksi ja ilahduttamaan meitä kaikkia yhdessä. Lamppu syttyi taas päässä, eli näyttely pystyyn. Näin näistä kuvista voivat nauttia monet muutkin kuin vain me.
Valokuvissa on lähdetty liikkeelle katsomalla kuuluisien kuvataiteilijoiden historiallisia teoksia, esimerkiksi Albert Edelfelt, Gallen Kallela ja Rudolf Koivu ja monia muita. Teoksia katsomalla ja tutkimalla on ehkä löytynyt jokin maalaus, joka itseä koskettaa erityisesti ja ryhdytty kehittämään siitä ideaa eteenpäin. Sen jälkeen kokonaisuutta on rakennettu pukeutumalla maalauksen kaltaisiin vaatteisiin ja asettumalla jopa samankaltaiseen miljööseen kuin alkuperäisessä maalauksessa.
– Kuvataiteen mestarit ovat aikoinaan tehneet kauniita taideteoksia, jotka me ikuistimme olemalla itse kyseinen taideteos. Asusteita kuviin ideoitiin ja niitä kannettiin välillä kotoa ja välillä askarreltiin rekvisiittaa, Hahtokari kertoo prosessin kulusta.
Hahtokari toteaa, että on hauska huomata, että työnkierron tuoma uusi työympäristö inspiroi ajattelemaan asioista tuoreesti.
– Siinä tuli samalla pohdittua myös omaa työtä uudella tavalla. Se kaikki antoi minulle uutta virtaa ja lähdin toteuttamaan taideprojektia sitten kun palasin omaan työhöni Jukantuvalle. Lakson Marjo lupautui työkumppaniksi mukaan. Hän on sen tyyppinen, että innostui kovasti siitä. Myös ohjaaja Heli Palomäellä oli roolinsa tässä kun idea ja tekeminen paisui.
? Viikon kysymys ?
? Viikon kysymys ?