Viikko
Kuukausi
6kk
? Viikon kysymys ?
Vt. kappalainen Jyrki Alanko ei ole ikinä käynyt kinkereillä mutta on tänä vuonna sopinut 28 kinkerit Lapualle ja odottaa innolla niitä.
Lapualla on kokoonnuttu kinkereille jo vuosisatojen ajan ja perinne on edelleen voimissaan. Tammi-helmikuun aikana on 28 kinkerit, jotka järjestetään pääasiassa kodeissa ja seurakunnan tiloissa. Kinkerikauden aloittaa Sipilä-Ulvilan kinkerit 26.1.Leena ja Kimmo Ilkan kodissa ja viimeiset kinkerit ovat Kauhajärven kinkerit 22.2.Pauliina ja Marko Luomalan kodissa.
Kinkeripaikat on sopinut Lapuan tuomiokirkkoseurakunnan vt. kappalainen Jyrki Alanko, jolle kinkerit ovat uusi tuttavuus.
– On ollut hienoa olla järjestämässä kinkereitä Lapualla. En ole itse koskaan osallistunut kinkereille ja senkin takia odotan innolla niihin pääsemistä. Erityinen ilon ja kiitoksen aihe on se, että niin monet kyläläiset ovat mukana kinkereiden järjestämisessä. Ne koetaan tärkeäksi osaksi omaa sekä kyläkunnan elämää. Kaikki yhteisöllisyys onkin tärkeää. Kiitos kaikille kinkereiden järjestäjille, sanoo Jyrki Alanko.
Kinkereillä on tarjolla kristillisen uskon opetusta, yhdessä laulettavia virsiä, kahvitusta ja mukavaa yhdessäoloa kyläläisten kesken. Siellä on myös mainio mahdollisuus keskustella ajankohtaisista kylän asioista.
Lakeutta laajemmalle
Kinkerien teemaksi on tänä vuonna valittu Lakeutta laajemmalle.
– Tämä aihe valittiin, koska Lapualle on tulossa toukokuun 13. ja 14. päivä Lähetysjuhlat, jotka ovat tällä samalla teemalla. Lähetystyö on kristillisen uskon aivan keskeinen aihe ja asia. Kinkereiden Raamatun kohdissa puhutaan kylväjävertauksesta sekä Paavalin toteamuksesta: "Jumala antaa kasvun". Nämä aiheet sopivat hyvin myös Lapuan viljavien peltojen keskellä pohdittavaksi, sanoo Jyrki Alanko.
Kinkerit kestävät noin 1,5 tuntia ja ne toimittaa pappi yhdessä kanttorin kanssa. Viime vuonna kinkerit kokosivat yhteen noin 1000 lapualaista. Sen lisäksi oli monet koulukinkerit.
– Tervetuloa oman kylän kinkereille. Myös muiden kylien kinkereille voi halutessaan osallistua. Innostakaa myös nuorianne osallistumaan ja mikäli suvussa tai tuttavapiirissä on rippikouluikäisiä niin muistutuksena vielä, että myös kinkereiltä saa merkinnän riparipassiin, sanoo Jyrki Alanko.
Minna Ylimäki-Hemminki
? Viikon kysymys ?
? Viikon kysymys ?