Mira Uu­si­hau­ta-Koi­vu
@la­pu­an­sa­no­mat.fi

In­fark­ti tuli ikä­vän ja voi­mak­kaan nä­räs­tyk­sen tun­teel­la Ei­ja Pel­to­lan omal­le koh­dal­le. Nois­ta vuon­na 2008 ta­pah­tu­neis­ta ja il­mi­tul­leis­ta en­si­oi­reis­ta hän ei vie­lä osan­nut aja­tel­la sen kum­mem­paa, vaik­ka oma isä oli saa­nut nuo­re­na sy­dän­koh­tauk­sen. Ei­ja oli 49-vuo­ti­as, kun in­fark­ti is­ki. Hän muis­te­lee nyt noi­ta ta­pah­tu­mia.

– Olin va­ran­nut aa­muk­si au­ton huol­lon ja läh­din sen ta­kia ajois­sa liik­keel­le. Sit­ten tun­sin ko­vaa nä­räs­tys­tä ja ajat­te­lin, et­tä pi­tää uu­sia re­sep­ti. No sii­tä sit­ten työ­ter­vey­teen ja siel­lä oli sat­tu­mal­ta si­sä­tau­tien lää­kä­ri, jon­ka pa­keil­le pää­sin. Hän hok­sa­si heti mikä jut­tu saat­toi ol­la ky­sees­sä, kos­ka sy­dän­fil­mis­sä­kin nä­kyi jo­tain häik­kää.

– Vie­lä sii­nä­kin vai­hees­sa em­min, kun mi­nul­le sa­not­tiin, et­tä sai­raa­lan­mä­el­le pi­tää men­nä. Ky­syin, et­tä no pi­tää­kö­hän sin­ne jää­dä ja kun ar­vel­tiin niin, niin tie­tys­ti sii­nä heti miet­ti­mään, et­tä mitä pi­tää sitä en­nen teh­dä. Nyt se jo vä­hän hy­myi­lyt­tää oma suh­tau­tu­mi­nen. Läh­din sii­nä sit­ten käy­mään töis­sä en­sin mut­ta to­te­sin, et­tä en jak­sa mil­lään kä­vel­lä, vaik­ka työ­paik­ka oli ai­ka lä­hel­lä. Sii­tä tak­sil­la sai­raa­laan ja se oli sitä ve­koa sel­vä.

Sai­raa­las­sa kävi huo­no tuu­ri, pal­lo­laa­jen­nuk­ses­sa tar­vit­ta­va lai­te oli rik­kou­tu­nut edel­li­sen po­ti­laan koh­dal­la. Pel­to­laa läh­det­tiin kus­kaa­maan kii­rees­ti Tam­pe­reel­le. Siel­lä hä­nel­le teh­tiin pal­lo­laa­jen­nus ja asen­net­tiin stent­ti.

– Mi­nul­la oli yk­si 100 pro­sent­ti­nen tu­kos ja mui­ta pie­nem­piä. Mut­ta mat­kas­sa oli tuu­ri­a­kin, kun asi­an lai­ta hok­sat­tiin työ­ter­vey­des­sä no­pe­as­ti.

Jo­kai­sen sy­dän­ta­pah­tu­maan sai­ras­tu­neen ta­ri­na on eri­lai­nen ja oman­lai­sen­sa. Jo­kai­sen on sel­vit­tä­vä ja kä­si­tel­tä­vä sitä omis­ta läh­tö­koh­dis­taan. Ver­tais­tu­ki on kui­ten­kin isos­sa roo­lis­sa mo­nen koh­dal­la. Sii­hen tar­pee­seen on myös Ei­ja Pel­to­la käy­tet­tä­vis­sä. Hän on ke­vääl­lä aloit­ta­nut Sy­dän­liit­to ry:n Sy­dän-Suo­men alu­een ver­tais­tu­ki­hen­ki­lö­nä. Pel­to­la toi­voo, et­tä mah­dol­li­sim­man moni us­kal­tai­si ot­taa yh­teyt­tä, myös lä­hei­set voi­vat ot­taa yh­teyt­tä. Kaik­ki ei­vät toki ha­lua.

– Ih­mi­set ovat eri­lai­sia ja osa ei ha­lua ju­tel­la, mut­ta osa kai­paa niin sa­not­tua ul­ko­puo­lis­ta kuu­li­jaa ja mei­tä ver­tais­tu­ki­joi­ta­han vel­voit­taa vai­ti­o­lo. Em­me puhu ke­nen­kään asi­ois­ta ke­nel­le­kään muul­le.

Yh­teyt­tä ver­tais­tu­ki­hen­ki­löön voi ot­taa Sy­dän­lii­ton verk­ko­si­vul­ta löy­ty­väl­lä lo­mak­keel­la. Toi­nen vaih­to­eh­to esi­mer­kik­si La­pu­al­la on men­nä Sy­dä­nyh­dis­tyk­sen ta­pah­tu­miin ja ti­lai­suuk­siin.

– Toi­min myös La­pu­an Sy­dä­nyh­dis­tyk­sen hal­li­tuk­ses­sa ja sy­dä­nyh­dis­tyk­sen ta­pah­tu­mis­sa mi­nuun saa yh­tey­den. Ja sit­ten voi ai­van hy­vin vain ny­pä­tä hi­has­ta, kun nä­kee mi­nut jos­sain. Sil­lä het­kel­lä ei vält­tä­mät­tä tar­vit­se kes­kus­tel­la, kos­ka ti­lan­ne ei eh­kä an­na myö­ten, mut­ta voim­me so­pia rau­hal­li­sen ta­paa­mi­sen.

Joka kun­nas­sa ei ole ver­tais­hen­ki­löä. La­pu­a­lai­set ovat siis etu­lyön­ti­a­se­mas­sa.

– Ai­van joka kun­nas­sa ei ole Sy­dän­lii­ton ver­tais­tu­ki­hen­ki­löä, jo­ten sii­nä mie­les­sä La­pu­al­la on nyt asi­at hy­vin. Mi­nuun saa­vat toki ot­taa yh­teyt­tä kaik­ki tar­peen tul­les­sa, yli kun­ta­ra­jo­jen.

Mi­ten hä­nen oma ar­ken­sa nyt su­juu?

– Ai­van oo­koo. Lää­ki­tys­hän mi­nul­la on nyt. En­nen sai­ras­tu­mis­ta ei ol­lut mi­tään lääk­kei­tä, sit­ten tuli rop­pa­kau­pal­la.

Sai­ras­tu­mi­nen oli ai­ka yl­lä­tys, vaik­ka su­ku­ra­si­te oli tie­dos­sa.

– En ol­lut sel­lai­nen, et­tä elin­ta­po­jen ta­kia oli­si voi­nut pe­lä­tä in­fark­tia. En polt­ta­nut, en juu­ri käyt­tä­nyt al­ko­ho­lia, yli­pai­no­a­kaan ei juu­ri ol­lut. Kor­ke­aa ko­les­te­ro­li­a­kaan ei ol­lut. Stres­siä kyl­lä oli sii­nä koh­taa.

Nyt hän me­nee eteen­päin elä­mä­na­sen­teel­la, et­tä "päi­vä ker­ral­laan".

– Vä­lil­lä tsemp­paan mo­nis­sa asi­ois­sa mut­ta vä­lil­lä otan ren­nom­min.

Jäl­keen­päin aja­tel­len oi­rei­ta oli sil­loin, mut­ta nyt ne on vas­ta ol­lut hel­pom­pi huo­ma­ta.

– Olin esi­mer­kik­si maas­to­töis­sä ja sii­nä muis­tan ylä­mä­es­sä miet­ti­nee­ni, et­tä jak­san­ko nous­ta jyrk­kää mä­keä työ­tar­vik­kei­den kans­sa. Se tun­tui kum­mal­li­sel­ta sil­loin ja sitä vain se­lit­ti syö­mät­tö­myy­del­lä ja juo­mat­to­muu­del­la. Nyt ym­mär­tää, et­tä kyse oli jo jos­tain ihan muus­ta sil­loin.